— No sitte ei hätää mitään.
Arnold istuutui pikku vuoteen viereen, hoitajatar lähti asialle.
Kun Arnold kuuli ulko-oven painautuvan kiinni hänen jälkeensä, kohosi hän paikaltaan ja avasi lukosta saliin johtavan oven. Sali oli ollut kylmillä koko talven. Sitä ei oltu kertaakaan lämmitetty, sillä sitä ei kukaan tarvinnut.
Tavattoman ketterästi Arnold sieppasi nukkuvan lapsen kehdosta oikean puoliseen kainaloonsa ja lyyhysti kylmään saliin. Lapsi heräsi ja alkoi itkeä.
Arnold laski lapsen varovasti kylmälle lattialle, avasi kapalot ja paljasti sen pikku ruumiin. Kun se oli tehty, kieritti hän pienokaista ympäri lattiaa ja jätti sen viimein mahalleen itkemään. Arnold lyyhysti takaisin, sulki salin oven ja meni keittiöön. Hänellä oli kello kädessä, ikkunasta hän vielä varmuuden vuoksi tarkasteli, milloin hoitajatar palaisi.
Lapsi oli itkenyt kylmällä lattialla kahdeksan minuuttia, silloin Arnold palasi saliin, otti lapsen kainaloonsa, heitti sen vuoteelle ja sulki salin oven entiselleen. Lapsi oli vallan musta, niin voimakkaasti se itki.
Kun vihdoin hoitajatar palasi, oli Arnold lapsen kapaloita aukovinaan.
— Pienokainen heräsi, ehkä nuo kapalot sitä ahdistavat. Olen sentähden avannut ne, selitti Arnold.
Mutta hoitajatar pelästyi ja alkoi lasta hyssyttää rauhallisemmaksi.
Arnold poistui huoneesta, otti esille konjakkipullon ja alkoi kamarissaan ryyppiä.