E-text prepared by Jari Koivisto
KALEVIPOEG JUMALAISTARULLISELTA JA HISTORIALLISELTA KANNALTA KATSOTTUNA
Kirj.
O. DONNER
Sisältyy: SUOMI 1866. Uusi jakso. 5. osa.
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallis. Seuran kirjapainossa, 1866.
Kalevipoeg jumalaistarulliselta ja historialliselta kannalta katsottuna.
O. Donner'ilta.
Tammikuun 18 p:nä v. 1838, kolme vuotta Kalevalan ensimäisestä ilmautumisesta Suomessa, perusti 19 miestä Wiron kirjallisuuden seuran, "Die gelehrte Estniscbe Gesellschaft", Tartossa. Sen tarkoituksena oli, asetusten sanain mukaan, "Wiron kansan muinais- ja nyky-ajan, kielen ja kirjallisuuden tuntemisen edistäminen". Näissä perustajissa oli 11 pappia, 3 kouluttajaa ja 2 lääkäriä.[1] Säätynsä kautta niinmuodoin ollen läheisessä yhteydessä rahvaan kanssa ja siten tuntien ne muinaistarut, jotka kansassa elivät, asettivat he hartaimmaksi pyrintöperäksensä jälellä olevain runojen ja satujen kokoilemisen ja, jos suinkin, niiden yhdistämisen kokonaiseksi teokseksi. Jo 1830-luvun alulla oli Toht. Fählmann tehnyt paljon keräyksiä, joista hän seuran ensimmäisissä kokouksissa antoi muutamia näytteitä ja niiden seassa luomissadun, Koit ja Ämarik, ynnä monta muuta, jotka herättivät suurimman ihailuksen, yksin ulkomaillakin. Hän otti elämänsä tarkoitukseksi näiden hajanaisten kappaleiden kokoilemisen ja yhteen liittämisen; kun kuolema Huhtikuun 9 p:nä v. 1850 katkaisi hänen vaikutuksensa, hävisi hänen kanssansa monta runokappaletta, jotka olivat ainoastansa hänen tarkassa muistissansa säilytetyt Kaikki, mitä hänen papereihinsa oli pantu muistiin Kalevipojasta, samoin kuin Wiron seuran omatkin käsikirjoitukset, annettiin silloin Toht. Fr. Kreutzwald'ille Werossa, joka niinkuin Fählmannkin oli lähtenyt rahvaasta, — kahdenteentoista vuotehensa hän ei osannut saksaa sanaakaan — joka hyvästi tunsi sen katsantolaadun ja tavat ja jolla oli sama palava halu kuin ystävä vainajallansa hankkimaan päivän valoon Wirolaisten muinaisen sivistyksen jäännökset.
Kreutzwald nyt sulatti yhteen nämä runsaat aineet ja ne suuret keräykset jotka hän itse kouluajastansa saakka oli tehnyt, johon vielä liittyi eri haaroilta moniahta sadun katkelma. Runsahimmat ja vieraisin aineisin vähimmän sekoitetut ovat Wiru- ja Järvamaasta kerätyt sadut, sitä lähinnä ne, jotka on saata Lajusten (Lais), Palamoisan (Bartholomæi), Torman, Tarvaston ja Kodaveren (Koddafer) pitäjissä Peiposjärven luoteisella rannalla, sekä Pihkovan seuduilta. Niiden välisessä Tarton piirissä ei tunnettu edes Kalevipojan nimeäkään. Etempänä länteen päin taas, esim. Willannin (Fellinin) piirissä, Wirts-järven länsipuolella, tavataan Kalevisadun katkelmia, sekoitetuina kristillisiin taruihin, saksalaisiin satuihin ja pirujuttuloihin, sekä muihin myöhemmän ajan lisäyksiin, niin että on vaikea nämä oikein eroittaa. Niissä tekee perkele useasti samat urostyöt, mitkä muutoin aina luetaan Kalevipojan ansioksi.[2] Toimittaja on, järjestäessänsä erinäisiä toisintoja, seurannut vanhimman-näkoisiä, useasti jättäen pois pienempiä katkelmia, joita ei voinut sovittaa oleviin jaksoihin. Moninaiset eriäväisyydet ja hairaukset paikkojen suhteen ovat joko oi'aistut toden mukaan tahi, esim. Suomenmaan suhteen, tykkänänsä jätetyt pois. Sillä lailla syntyi Wirolainen kansanrunoisto Kalevipojasta, jonka toimittaminen kesti vuodesta 1857 aina vuoteen 1861 asti.