"Minä tiedän ja olen Herrassa Jesuksessa vakuutettu siitä, ett'ei mikään asia itsessään ole saastainen; vaan sille, joka jotakin pitää saastaisena, on se saastaista. Kaikki, mitä Jumala on luonut, on hyvää eikä mikään hyljättävä ole, kun se vaan kiitoksella vastaan otetaan," kirjoittaa apostoli Paavali. Jokainen nautinto, josta me iloisella mielellä voimme kiittää Jumalata, on sallittu. Meidän ei tule sallia panna meille lakia, sillä "ei vanhurskaalle ole lakia pantu". "Kristus on lain loppu"; "älkäät taas teitänne sekoittako orjuuden ikeesen;" "kaikki on teidän, mutta te olette Kristuksen". Mikä ei ole uskosta, se on syntiä; mutta mikä on uskosta, s.o. mitä me voimme tehdä vakuutettuina siitä, että se ei ehkäise eikä vahingoita sisällistä suhdettamme Jesukseen, se on luvallista.
Niin puhuu evankeeliumi. Tämä tosin on ainoastaan asian toinen puoli. Toinen on se ett'ei kuitenkaan kaikki meitä hyödytä, vaikka meillä on valta kaikkeen. Meidän ei pidä sekoittua mihinkään. "Te olette Kristuksen", tämä on korkein laki, ja toisen: "Kaikki on teidän" — täytyy alistua edellisen alle. Mikään luotujen esineiden nautinto ei saa muuttua intohimoksi, tarpeeksi, josta emme voi luopua. Meidän täytyy voida hallita kaikkea; meillä täytyy olla ja meidän täytyy myöskin voida olla ilman. Muutamalle äidille sanottiin, että hänen ystävänsä kaikki kolme lasta oli kuollut difteritis-tautiin. Silloin hän vastasi: "Jos Jumala tällä tavoin ottaisi omat lapseni minulta, en minä enään voisi uskoa hänen rakkauteensa". — Mies, jolta lääkäri kielsi tupakan polttamisen, vastasi: "Minä tahdon ja minun täytyykin polttaa vaikka henkeni menisi." Tämä äiti ja tämä tupakanpolttaja eivät enään olleet kristityitä, niin pian kuin he niin puhuvat. Ja moni, joka ei suorastaan niin sano, vaan jonka sisällinen tila on samanlainen, ei myöskään ole mikään kristitty. Heillä on Kristuksen ohessa myöskin toinen herra, jota he palvelevat, olkoon se sitten vaimo tahi hevonen, lapsi tahi mammona, ystävä tahi viini, musiikki tahi tupakka. "Te ette voi palvella Jumalata ja mammonaa!" Tärkeä asia on joka kristitylle, josko hän hallitsee luotuja esineitä, tahi josko ne hallitsevat häntä. Moni tekee tässä suhteessa kauheita kokemuksia, kun Herra vaikealla hetkellä murtaa rikki hänen epäjumalankuvansa.
Myöskin voi asian laita olla senlainen, että ne ilonaineet, jotka tavallisissa tapauksissa eivät meitä vahingoita, kuitenkin joinakuina aikoina ovat meiltä kielletyt. Tämä on ehdottomasti asian laita, kun me huomaamme, että meillä on jokin este rukouselämässämme. Vaikka esim. naapurillasi olisi lupa käydä hyvässä teaaterissa, vaikka olisi ollutkin aika, jolloin se sinua ei olisi vahingoittanut, — kuitenkin jos sinä nyt huomaat, ett'et sinä teaaterinäytännön jälkeen voi puhua vapahtajasi kanssa tahi että sielullesi senkautta Jumalan sana ei ole oikein maukasta: — niin on se, mikä itsessään ei tarvitse olla syntiä, kuitenkin sinulle syntiä. Tahi jos sinä huomaat, että Herra kerran nyt tahtoo sinua viedä oikein hiljaisuuteen, että hänellä on jotakin salaa sanottavaa sinulle; niin täytyy sinun joksikin ajaksi poistua seura-elämästäkin, joka itsessään on viatonta ja joka ennen sinulle oli luvallista, ja joka sittemmin jälleen tulee olemaan sinulle luvallista. Kaikki täytyy alistua sen suuren aatteen alle, että me olemme kutsutut olemaan Kristuksessa ja lisääntymään hänessä. Kaikki täytyy sinun mielestäsi olla pahaa, kun se estää sinua tulemasta lähemmäksi suurta päämaalia, sinun Kristuksen kuvaksi julistamistasi.
Mutta sinun pitää silloin karttaa, ett'et mittaa tahi tuomitse kristityitä veljiäsi ja sisariasi sen mitan mukaan, mikä sinulle itsellesi on määrätty. Sinä teet syntiä syödessäsi marengeja, koska ne pilaavat vatsasi; mutta miksipä sen, jonka vatsa sietää semmoista makupalaa, tarvitsisi sitä halveksia?
Ja kuitenkin on vielä toinen raja. Jos me muutoin luvallisella nautinnolla suututamme heikkoa veljeä, niin että hän sen kautta tulee epäilemään meidän uskonelämäämme, niin voi niinkin tapahtua, että meidän hänen tähtensä täytyy jättää semmoinen nautinto joksikin aikaa. Meidän täytyy vaan karttaa, ett'emme kysymyksessä olevalle veljeile myönnä, että tämä nautinto itsessään on syntiä. Ei se ole muuta kuin ulkokultaisuutta, jos joku pastori saarnastuolistansa arvelematta julistaa teaaterikäynnin syntisten huvien joukkoon ja kuitenkin matkustuksillansa käy teaaterissa, kun ei luule tunnettavan eikä huomattavan itseänsä. Semmoisella käytöksellä on paljon pahaa saatu aikaan. Joko hän sitten pitää todellakin teaaterinkäynnin syntisenä; silloin hän vapaatahtoisesti tekee syntiä; — tahi hän ei sitä pidä syntinä ja on silloin valhetellut peljäten vallalla olevaa mielipidettä tahi jotakin osaa kuulijoistansa. Ei tiedä, kumpiko synti on huonompi, edellisessä tapauksessa hän vastoin parempaa tietoansa teki syntiä Jumalan käskyä vastaan, jälkimäisessä tapauksessa hän valhetteli vastoin parempaa tietoansa. — Mutta minä voin kyllä lakata teaaterissa käymästä, jos tiedän olevani muussa tapauksessa loukkaukseksi ja pahennukseksi todellisesti hurskaille, rehellisille kristityille, jotka ovat ahdasmielisemmällä kannalla (eivätkä ehkä ollenkaan voi arvostella asiaa), ja aivan samoin on muidenkin asiain laita.
Suuresti kiitollisena ajattelen minä vielä sitä esimerkkiä, jonka rehtorimme Gütersloh'in lukiossa antoi meille. Hän oli kerrassaan kieltänyt oppilaitansa tupakkaa polttamasta, sillä hän ei pitänyt sitä terveellisenä eikä sen ikäisille nuorukaisille sopivanakaan. Mutta itse hän poltti tupakkaa ja teki sitä mielellänsäkin. Silloin tuli meidän koulun korkeimmalle luokalle oppilaita toisesta lukiosta, missä oli sallittu korkeimman lähimmältä luokalta saakka polttaa tupakkata. Nämät selittivät, ett'ei jo niin kauan poltettuansa voi siitä luopua, lehtori vastasi: "Minä näytän teille, että voi kyllä tulematta sentähden sairaaksi." Ja tämän hän toden totta tekikin. Tämä teki meihin erinomaisen vaikutuksen eikä siitä hetkestä kukaan uskaltanut puhua sillä tavoin, kuin edellä kuulimme. Mutta rehtorimme ei suinkaan sanonut: Tupakanpoltto on itsessään pahasta; eikä hän myöskään sanonut: Minä olen tehnyt väärin, että olen niin kauan polttanut tupakkaa. — Jollen erehdy, rupesi hän uudelleen polttamaan tupakkaa tultuansa toiseen asemaan elämässä, ja tämä olikin aivan johdonmukaisesti ja oikein tehty.
"Niinpä kyllä," kuulen jonkun sanovan, "mutta etkö sinä todista juuri tällä puheella, että rakkauden tähden tulee lakata nauttimasta päihdyttäviä juomia. Selväähän on, että tuhansittain ihmisiä joutuu pilalle oluesta ja viinistä, puhumattakaan paloviinasta; kieltämätöntä on, että useimmat ihmiset ovat senlaisia luonteeltaan, että he intohimolla heittäytyvät sen nautinnon valtaan, joll'eivät siitä täydellisesti luovu. Eikö rakkauden silloin pidä pakoittaman sinua kiroomaan tätä nautintoa ja esimerkilläsi osoittamaan heikolle veljellesi, että ilman semmoisiakin juomia voi olla terve sielunsa ja ruumiinsa puolesta; samoin, että siitä voi lakata, vaikkapa siihen nuoruudestansa on tottunutkin? Eiköpä tässä ole sama tapaus kuin Rom. 14, 15-21?"
Tähän minä nyt en tahdo tässä vastata, että suurin osa lääkäreistä arvelee kohtuullisen viinin ja oluen-nautinnon (toinen on paloviinan laita) olevan raitista ja terveellistä, vieläpä useille ihmisille suorastaan välttämätöntäkin. Raamattu kutsuu viinin hyväksi luojan lahjaksi, joka ilahuttaa mieltä ja virkistää ruumista. Kukaan järjellinen ihminen ei voi väittää, että viinin- ja oluen-nautinto itsessään on syntiä. Se, joka sitä väittää, ei ole heikko veli, vaan omapäinen ihminen, jolle yksinkertaisesti tulee osoittaa Kristuksen esimerkkiä. — Ei sovi kieltää, että näiden käyttäminen monelle ihmiselle on suureksi vaaraksi; mutta mahdollinen väärinkäytös ei voi lakkauttaa käyttämistä, ja sen tähden että joku asia voi aikaan saada pahennusta, ei sitä tarvitse jättää pois, jos tämä pahennus on järjetön ja selvästi sotii Kristuksen ajatusta vastaan. — Muutoinhan täytyy vihdoin luopua kaikesta, sillä ei ole mitään, mikä ei herättäisi paheksumista, sillä mitään ei ole, jota ei käytettäisi väärin. Vegetariaanit esim. sanovat lihansyömistä vahingolliseksi ja arvoa alentavaksikin. Pitääkö meidän sen tähden lakata lihaa syömästä? Sosialistit selittävät yksityisen omaisuuden omistamisen itsekkäisyydeksi ja synniksi. Pitääkö meidän sen tähden ruveta kiihkoilemaan kommunistisen valtion hyväksi? Onhan yksityisessäkin omaisuudessa sangen suuri vaara tarjona, ja mammona tekee mielettömäksi ja ahneus pitää orjuudessa miljoonia. Miljoonat ihmiset käyttävät väärin valtaansa rahan yli, ja lukemattomia kristityitä löytyy, jotka niitä eivät tahdo hoitaa Jesuksen johdolla, vaan pidättävät itsellensä erityisiä etuoikeuksia tällä alalla. — Kuitenkaan ei koskaan kukaan valistunut kristitty ole vaatinut yksityisen omaisuuden poistamista. Mutta Jumalan järjestys on se, että kaikki pitää oleman rakkauden herruuden alaisena ja vapaasti hoidettava sen mukaan, kuin rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan vaatii.
Onhan rakkaus naista kohtaan miljoonissa ihmisissä muuttunut naisten jumaloitsemiseksi jopa irstaudeksi ja kaikenmoisiksi paheiksikin. Mutta tuomitsemmeko sen tähden avioliiton kelvottomaksi? Tuomitsemmeko sentähden ylipäänsä rakkauden molempain sukupuolien välillä pahaksi? Munkit, jotka tahtoivat korjata luonnon lakeja hylkäämällä sekä omaisuuden että avioliiton ovat joutuneet alkuperäisen tarkoituksensa vastakohtaan, — vapaa-ehtoisesta köyhyydestä, naimattomuudesta ja itsensä-hillitseväisyydestä ovat he langenneet kaikenmoiseen ahneuteen, haureuteen ja juoppouteen. Luonto kostaa, jos sitä väärin käytetään.
"Mutta mainittujen juomien nautinto", sanotaan, "ei kuulu välttämättömyyden, vaan ylellisyyden alalle, ja sentähden pitäisi ainakin, ottamalla huomioon väkiviinajuomien aikaan saattaman turmion, halukkaasti rakkauden tähden luopua niitä käyttämästä." Me emme suinkaan myönnä tätä, että muka olut ja viini olisivat ainoastaan ylellisyystavaroita. Mutta vaikkapa me sen myöntäisimmekin, emme kuitenkaan suostuisi mainittuihin johtopäätöksiin. Koko meidän elämämme on ylellisyyttä täynnä, ja jos me tahdomme siitä päästä vapaiksi täytyy meidän pian kääntyä jälleen luonnontilassa olevain kansain tilaan. Kaikki, mitä me tunnemme taiteen ja kaunistuksen nimellä, täytyy siinä tapauksessa murtua yhdellä iskulla; kaikki, minkä tarkoituksena on kauneuden ja hienouden hankkiminen elämälle, täytyy silloin poistua, ja vihdoin täytyy joutua vähimpään, mikä elämän jonkunlaiseen ylläpitämiseen tarvitaan. Sillä tavoin saisi kaikki taide kuoliniskunsa, mutta tieteellä voisi enään olla päämääränä tutkia, kuinka tarpeellisia elantoaineita ja vaatteita voitaisiin saada.