Me saamme Ruotsista erinomaisen esimerkin siihen, mitenkä valtion ja kuntien virastot voivat antaa apua viinaturmion alalla. Sallittakoon minun mainita tässä siitä.[16]
Sen jälkeen kuin vuonna 1808[17] viinanpolttaminen viattomana asiana Ruotsissa oli julistettu vapaaksi, tultiin vihdoin niin kau'aksi, että 21 vuotta myöhemmin valmistettiin 160 miljoonaa liter'iä paloviinaa 173,000:ssa polttimossa. Punnittakoonpa näitä kauheita lukuja! Ruotsissa on 4 miljoonaa asujamia; siis tuli joka hengen osaksi (siihen luettuina rintalapsetkin) 40 liter'iä vuodessa, ja joka viides rakennus oli aina polttimo tahi kapakka. Nykyjään nautitaan ainoastaan 12 liter'iä kunkin henkilön osalle, ja samassa suhteessa on "rikostilastokin" saanut aivan toisen näön. Tarkastakaammepa, kuinka tämmöinen parannus on saatu aikaan.
1830-luvun keskipaikoilla syntyi voimakas vastustus tätä menoa vastaan, eikä se liike rauennut, kuten monta kertaa oli laita sitä vastaavan liikkeen Saksassa ja Sveitsissä jälkeen vuoden 1848. Jo vuonna 1855 kielsi hallitus tykkänään kotitarpeenpolton, ja vuodesta 1861 alkain sai viinaa valmistaa ainoastaan höyrypolttimoissa. Niinpä aleni polttimojen lukumäärä vähitellen 173,000:sta vuonna 1830 442:een vuonna 1879. Hyväksi avuksi oli myöskin paloviinan suuri veroitus ja lain määräämä kapakoitten lukumäärän rajoitus. Vuonna 1855 saivat K. Mjt:n käskynhaltijat oikeuden määrätä anniskelu-oikeuksien lukumäärän eri lääneissä. Kymmenen vuotta myöhemmin jätettiin kunnallisvirastoille oikeus K. Mjt:n myöntymyksen saatuansa määrätä anniskelupaikkojen lukumäärän joka pitäjässä. Muutaman la'in kautta vuodelta 1858 otettiin vihdoin se johdonmukainen askel, että kunnallishallituksien annettiin vapaasti, rahastojen myöntymyksellä, antaa arennille lu'ultaan edeltäkäsin määrätyt anniskeluoikeudet niille henkilöille, jotka tekivät korkeimman tarjoomuksen, mutta samalla antoivat takauksen niiden oikeasta käyttämisestä. Maalla käytettiin sitä niin laajalta, että maakansan varalta tässä harvaan asutussa maassa vuonna 1877 oli ainoastaan 324 kapakkaa ja 136 myymälää, siis yksi kapakka 10,500:n hengen osalle ja yksi myymälä 25,000:n hengen osalle.
Tämän muutoksen vaikutus oli todellakin ihmeteltävä. Jäykimpäinkin rajoittamattoman anniskeluvapauden puolustajien täytyi näitä tosi-asioita nähdessään luopua taistelustaan, tässäkin kävi koetteleminen tutkistelemisen edellä, "käytäntö" "teorian" edellä. Ainoastaan kaupungeissa oli enään suuria vaikeuksia voitettavana. Sillä siellä voitiin lakia helpommin kiertää, viettely keksi kaikenmoisia konnankoukkuja, ja niissä tarvittiin vielä enemmin keinoja. Semmoisena olikin onnistunut anniskelujärjestelmän uudestaan muodostaminen, joka ensin keksittiin ja pantiin toimeen Göteborg'issa ja sieltä nopeasti levisi yli koko maan.
1860-luvun keskipaikoille eneni Göteborg'in työkansan köyhyys enenemistään. Se komissiooni, jonka oli hankittava selville tämän pahan asian syy, sai selville sen johtopäätöksen, että kapakoita oli lii'an paljon ja että juomarien lukumäärä oli aivan liian suuri. Kustakin kapakasta maksettiin kyllä jokseenkin paljon veroa, keskimäärin jommoinenkin summa yli 2,090:n kruunun vuodessa, mutta korkea veroitus ei juuri vähentänyt epäkohtaa, päinvastoin arveli isännät, että heillä oli sitä suurempi oikeus jos milläkin kujeella viekoitella luoksensa niin paljon ostajia kuin mahdollista. Komissiooni ei tyytynyt ainoastaan tilaston toimittamiseen tästä kurjuudesta, vaan se arveli, että sitä vastaan oli parannuskeinoja käytettävä. Se toimitti suunnitelman, minkä mukaan koko anniskelu-järjestelmä voitaisiin muka saada aivan toiseen kuntoon, ja vaati erittäinkin, että tälle elinkeinolle olisi pantava senmoinen järjestys, ett'ei se enään joutuisi itsekkäisyyden valtaan, vaan tykkänään pantaisiin riippumaan yleisestä hyödystä.
Heti yhdistyi joukko yleistä hyvää harrastavia ja varakkaita porvareita järjestämään seuraavalla tavalla anniskelulaitosta. He perustivat yhtiön, vuokrasivat koko kunnalta anniskeluoikeuden ja hoitivat sitä aina katsoen yhteiskunnan parasta. Viinan myyminen takausta ja panttia vastaan (joka kokemuksesta oli huomattu kaikkein pahimmaksi siihen asti vallitsevissa oloissa) kiellettiin tykkänään. Göteborg'issa oli 1865 61 anniskelupaikkaa, tasaluvulla sanoen, 60,000:ta asukasta kohden. Näistä hankki yhtiö heti haltuunsa 40, seuraavassa huutokaupassa ja vuoteen 1868 jäljelle jääneet 21; sen jälkeen vuoteen 1875 joutuivat kaikki viinan vähittäiskauppakin yhtiön haltuun. Yhtiö luopui alusta saakka kaikesta itselleen tulevasta voitosta ja määräsi puhtaan voiton tulevaksi kunnalliskassaan. Aluksi lakkautti se tykkänään 21 näistä 61:stä anniskelupaikasta ja jätti ainoastaan yhden 1500 henkeä kohden. Jäljelle jääneet 40 järjestettiin siten, ett'ei niiden hoitajilla ollut mitään voittoa, jos saivatkin menemään niin paljon viinaa kuin mahdollista. Sillä kapakan johtaja myy viinan ainoastaan yhtiön puolesta eikä hänellä siitä ole mitään persoonallista hyötyä, myyköön sitten 10 tahi 100 liter'iä. Varsin tärkeäksi katsottiin vielä hankkia tilavia, puhtaita ja aina raitisilmaisia anniskeluhuoneuksia, sitä paitsi piti isännällä aina olla saatavana ruokaa. (Sunnuntaisin ei sallita ylipäänsä mitään viinan anniskelua, lukuun ottamatta pientä ryyppyä juuri ennen atriata.) Olutta, kahvia, seltterivettä, sikaria j.n.e. myy isäntä omasta puolestaan. Kapakan isännistä saa sillä tavoin 9 tarpeeksi varoja elatuksekseen; muut saavat yhtiöltä vuotuisen palkan. Liikettä valvoo tarkastaja, joka siitä persoonallisesti on vastuun alainen. Vuonna 1876 ei 26:ta anniskelua ollenkaan käytetty, 10 oli annettu klubeille ja ravintolan isännille, 7 käytti yhtiö itse omien virkamiestensä kautta ja 13 oli vuokrattu yllä mainituilla ehdoilla viini- ja paloviinakauppiaille. Ja puhdas voitto, mitä tuli kunnan kassaan, nousi tasaluvulla lausuen 700,000:teen kruunuun.
Göteborg'in esimerkkiä seurasi vuonna 1877 pääkaupunki Tukholma. Koko maan 90:stä kaupungista on jo 57 ruvennut seuraamaan göteborgijärjestelmää; niiden joukossa on kaikki kaupungit, joissa on yli 5000 asujanta, poikkeuksena on kumminkin yksi. Ja norjalaiset, jotka muutoin epäluulolla katselevat kaikkia ruotsalaisia uutisia, päättivät jo vuonna 1871 Stortingillänsä muuttaa Ruotsin esimerkin mukaan lakejansa, ja nykyään on 19 Norjan kaupunkia järjestänyt anniskelulaitoksensa Göteborgin tapaan.
Niin taistellaan siellä turmiota vastaan, joka rasittaa meidänkin maatamme, ja sitä tehdään yleensä suunnallisemmin, päättävämmin ja toimeliaammin kuin meillä. Ja syy meidän voimattomuuteemme tällä alalla on suureksi osaksi niissä ajatelmissa vapauden teorioissa, joita kutsutaan ideaaleiksi huomaamatta, että ne ovat ainoastaan idooleja (epäjumalia).
Me olemme jutelleet kertomuksen melkein lyhentämättä, mutta luulemme kuitenkin, ett'ei siitä mitään tarvitse pyhkiä pois. Me emme ole sitä mieltä, että mitä Kustaa Aadolfin maassa tehdään niin vaan ilman mitään mutkia meidän maassamme voisi mukaella. Silloinhan pitäisi ottaa kaikenmoisia valtiollisia ja yhteiskunnallisia oloja tarkastettaviksi. Mutta eipä ole epäiltävää, että meillä voitaisiin tehdä joksenkin samalla tavoin. Saksassa on nyt syntynyt "yhdistys väkeväin juomain väärinkäytöstä vastaan". Kansan ystäviä kaikista valtiollisista puolueista, miehiä, jotka tunnustukseltaan ja uskonnoltaan aivan eriävät toisistaan, ojentaa toisillensa kättä ja kehoittaa yhteiseen apuun tässä asiassa. Kohdatkoon heidän vetoomisensa myötävaikutusta kaikkialla! Mitä yhdistys tarkoittaa ja tahtoo, on pää-asiallisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä edellä on esitetty. Se oli kirjoitettu, ennen kuin olin lukenut tämän yhdistyksen kehoituksen ja tekee minut sen totuudesta sitä varmemmaksi.
Minä lopetan tämän pitkän kertomuksen hiukan muuttamalla Livingstonen edellä mainittua lausetta Afrikasta ja sanon: Taivaan siunaus jokaiselle, olkoonpa hän sitten muutoin pietisti tahi katoolinen, juutalainen tahi ateisti, olkoonpa hän konservatiivi, vapaamielinen tahi sosiaalidemokraati — joka vaan auttaa murtamaan viinan pimeätä, kauheata valtaa meidän kansassamme!