[12] "Reichsbote" (Saksan valtakunnan sanansaattaja) jolla tavallisesti on niin tarkat tiedot, kertoi hiljakkoin että v. 1878 enemmän kuin 7 miljoonaa englantilasta, siis melkein kolmas osa koko kansakunnasta, jossain muodossa oli syönyt armoleipää. Se olisi kauheata!
[13] "Temperance" merkitsee, kuten tietty on, itsessään ainoastaan kohtuutta. Alkujaan tarkoittivat yhdistykset juopumusta vastaan ainoastaan kohtuullisuutta päihdyttävien juomain käyttämisessä; mutta melkein kaikki kohtuuden-yhdistykset ovat hajonneet. Sana "temperance" on kuitenkin pysynyt käytännössä ja sillä tarkoitetaan itsensä hillitsemistä semmoisten juomain nauttimisesta.
[14] Välttääkseni väärää käsitystä huomautan minä tässä vielä kerran, että edellä mainitut ja seuraavaiset muistutukset koskevat ainoastaan niitä teetotaler'ia, jotka perustavat raittiutensa raamatun pohjalle ja tahtovat koroittaa sen uskonnolliseksi lai'ksi. Toisia taas, jotka tuntevat kutsumuksen näyttää esimerkkiä heikkojen tähden, mutta eivät millään muotoa tahdo tehdä esimerkkiänsä muille kristityille pakoksi, kunnioitan minä, kuten jo sanoin, sangen suuresti.
[15] Englannissa on koko joukko ihmisellisyys-yhdistyksiä, jotka ovat toimittaneet senlaisia kahviloita. Niitä on sadoittain perutettu ympäri koko maata etenkin suuriin kaupunkeihin. Ja missä niitä on, siellä ovat ne suureksi siunaukseksi. Ne antavatkin suurimmaksi, osaksi huolimatta helpoista hinnoista, tarpeeksi, osittain jokseenkin paljon voittoa omistajoillensa. Tekijä.
[16] Seuraavat tiedot, joiden todenperäisyyden minä voin ta'ata, ovat suurimmaksi osaksi saadut "Bremer Kirchenblatt'ista". Tekijä.
[17] Oikeammin 1800, jolloin valtiopäivät julistivat viinanvalmistuksen vapaaksi ja säädyt ottivat maksaaksensa viinaveroa; 1809 pantiin viinarahat suostuntaverojen joukkoon. K.m.
[18] Sangen väärä käsitys olisi se, että muta englantilaiset tavan ja perityn tottumuksen suuren vaikutuksen tähden olisivat millään tavoin orjallisia olennossaan. Päinvastoin ei mikään muu kansa liiku niin vapaasti kuin englantilaiset. Tapa on heidän oma itsellensä määräämä laki, joka on ainoastaan heidän oman tahtonsa ilmaiseminen. Vapaudenhenki, rohkeus, voima ja oikeus ne ovat englantilaisen olentoa kuvaavat ominaisuudet. Ja tavan määräämän alan ulkopuolella on vielä ääretön tila vapaudelle, ja englantilaiset käyttävät niin laajalta tätä vapautta, että tämän ihmeellisen saaren joka puolella vilisee omituisia ihmisiä, erittäinkin varakkaammista säätyluokista. Tekijä.
[19] Kun minä näissä lehdissä puhun enemmän Englannin kristillisyyden sairaista puolista, niin en tietysti sillä millään tavoin tahdo sanoa, että Englannin uskonnollinen elämä ylipäätään on sairas. Päinvastoin, niin kirkon alalla kuin perhe-elämässäkin näkee siellä perin tervettä kristillisyyttä. Mutta siitä emme tahdo tässä kertoa, mikä englantilaisille ja meille on yhteistä, sitä ei tule niin tuntemaankaan noin maassa pistäytymällä. Sairaus kohoo kaikkialla enemmin pinnalle, ja me puhumme tässä siitä saadaksemme itse siitä oppia. Tekijä.
[20] "Im Trüben fischen" — "die Trübsal" — "die Trübseligen" muodostavat Saksassa sanakomman, jota meidän kielellämme on mahdoton ilmaista. Suom. muist.
End of Project Gutenberg's Matka-kuvaelmia Englannista, by Otto Funcke