Tolosan tappio kukisti ainiaaksi morilaisten vallan Espanjasta. Kohta joutui heidän pääkaupunkinsakin, muhkea Kordova, kristittyjen käsiin (1236). Asujanten täytyi silloin poistua tästä kaupungista, joka oli niin kauan ollut morilaisten mahtavuuden ja kaunotaiteiden pääpaikkana; suuri osa komeista rakennuksista hävitettiin ja Abdarrahmanin muhkea moskea muutettiin tuomiokirkoksi. Kaupunkiin kyllä toimitettiin uusiksi asujamiksi kristityitä, mutta eipä se enää koskaan vaurastunut entiseen loistoonsa.
Morilaiset, suljettuina etelärannikolle, tekivät kauniin Granadan uudeksi pääkaupungiksensa, josta heidän muinaisen mahtavuutensa ilta-aurinko vielä jonkun aikaa loisti. Lähelle Granadaa kasvoi komea Alhambra, viimeisten morilaiskuningasten hallituspalatsi, joka vielä raunioinakin kertoo entistä loistoansa. Kahden pylväskäytävillä ympäröidyn pihan ympärillä on vaihteleva joukko palatsirakennuksia, torneja ja huvihuoneita. Keskellä toista pihaa, joka ylt'yleensä oli kivitetty valkoisella marmorilla, oli vesisäiliö, niin syvä, että siinä sopi uida, ja joka puolelta ympäröity kukkapenkeillä ja pomeransipuu-kujilla. Toisen niin sanotun leijonapihan keskellä oli kaunis taideteos, suuren suuri alabasterimalja, kahdentoista valkoisen marmorileijonan kannattamana. Sen keskellä seisoi toinen pienempi, josta vettä suihkusi suurempaan ja siitä sitte alas laajaan säiliöön, johon myöskin joka leijonan kuonosta suihkusi kirkas vesisade. Palatsin parvekkeilta oli ihanin näköala vuorten lumihuipulle päin. Sisällä välkkyi seinäin mosaikkiverhot ja kattojen tippukiven mukaan muodostetut holvit vaihtelevan monivärisinä. Saleissa levittivät kirkkaat suihkukaivot viileyttä, korkeilta parvekkeilta kaikui suloisin soitto ja hoviväki istuen kauneilla matoilla kuunteli tuossa alhaalla; kalleita savustimia paloi tuoksua levittäen ylhäällä holveissa.
Leijonapiha Alhambrassa.
Mutta sill'aikaa kuin morilaiskuninkaat pitivät juhliansa Alhambran saleissa ja heidän kansansa uutteruus muutti ympäristön pelkäksi yrttitarhaksi, tunkeutuivat kristityt yhä suuremmaksi karttuvalla voimalla uhkaavasti aina lähemmä Granadan muureja.
Hohenstaufit.
Helposti todella olisi kristikunta saattanut joutua rasittavan pappisvallan sorrettavaksi, ell'eivät maalliset hallitsijat olisi pontevasti vastustaneet hengellisten vaatimuksia. Varsinkin johtivat vastustusta Saksan keisarit, he kun muka olivat caesarein perillisiä ja sentähden tahtoivat esiytyä kristikunnan ylimpinä lääniherroina. Kauan vastusti Henrik V paavin vaatimusta, että ainoastaan hän yksin saisi antaa hengellisiä virkoja, kunnes keisarin viimein täytyi Wormsin konkordaatilla eli välipuheella (1122) taipua pääasioissa. Keisari Lotar Saksilainen oli paavin kuuliainen palvelija; mutta kun hänen kuoltuansa hohenstaufi-suku, jonka päämaana oli Shwabi, nousi valtaistuimelle, alkoi mahtava taistelu paavin vallan ja keisarin vallan välillä.
Ensimmäinen hohenstaufi-sukuinen keisari oli Konrad III, joka kävi toisella ristiretkellä. Saksanmaassa oli hänellä voimakkaana vastustajana Henrik Ylpeä, joka kuului mahtavaan Welf-sukuun. Hänellä oli sekä Baijeri että Saksi, mutta Konrad riisti häneltä molemmat. Tästä syttynyttä sotaa jatkettiin vielä Henrikin kuoltuakin, kun näet hänen veljensä Welf taisteli hänen nuoren poikansa Henrikin puolesta, jota sittemmin sanottiin Leijonaksi ja jolle Konradin täytyi viimein antaa Saksi. Tämän keisarin kuoltua valitsivat ruhtinaat valtakunnan päämieheksi hänen veljensä pojan.
Fredrik I Barbarossa (1152-90).
Hän oli kuninkaallisen näköinen mies: suurivartaloinen ja ruumiin rakennukseltaan voimakas, otsa korkea, silmät terävät, kasvot majesteetilliset, vaikka vähän ankarat ja tylyt: tukka vaalea ja parta punertava, jonka tähden italialaiset sanoivat häntä Barbarossaksi (punaparraksi). Hallitsijan sielu hänellä oli myöskin; lempeydellään voi hän saavuttaa suosiota ja ankaruudessaan hän oli hirmuinen. Hänen käsityksensä mukaan oli Rooman keisariudella vielä jäljellä muinainen täysvaltaisuus, ja sitä tehdäkseen tyhjästä sananparresta eläväksi todellisuudeksi taisteli hän urhotöistä rikkaan elämänsä ajan.