Etevämmät ihmiset uskoi kansa jumalista syntyneiksi. Sankarien, runoilijain ja viisasten äitejä pidettiin Zeun tai Apollonin lemmityisinä. Niin laskeutui, uskottiin, jumaluus alas ihmiskuntaan, mutta inhimillisyys kohosi ylös jumalien piiriin. Heidän tykönsä nousivat kuoleman jälkeen sankarit, hankittuaan täällä maan päällä itselleen vaivalla ja taistelulla kuolemattoman nimen.
Elävässä luonnossa oltiin näkevinään jumalallisia voimia. Metsissä, järvissä ja joissa asuivat jumaluusolennot, joita sanottiin dryadeiksi, nereideiksi, nymfoiksi tai najadeiksi. Moni eläin ja kasvi oli kansan mielikuvituksessa jumalain voiman kautta muutettu ihmisolento. Hurja Arkas oli muutettu sudeksi, valittava Filomela satakieleksi, taidokas Arakne hämähäkiksi. Dafne muutettiin laakeripuuksi, kun rakastajansa Apollon häntä ahdisteli. Nuorukainen Narkissos tuli kukaksi, sureva Eko vain tyhjäksi kaiuksi. Niinpä oli joka olennolla tarinansa, ja kaikki ne tavallaan todistivat jumalain voimaa ja ihmisen herruutta luonnon yli.
Sankaritarina.
Herakles (dorialainen sankaritarina).
Tirynsin kuninkaan Amfitryonin puolisolle Alkmenelle syntyi poika Herakles (Herkules), jonka isäksi sanottiin Zeuta. Kun poika oli kahdeksan kuukauden ijässä, lähetti Zeun puoliso Here vihasta häntä kohtaan hänen luoksensa kaksi suurta käärmettä. Mutta poika tarttui pikku käsillään petoja niskaan ja puristi ne kuoliaaksi. Niin osoitti hän jo kätkyessä sankarivoimaansa.
Sittemmin kerrottiin Herakleen nuorukaiseksi kasvaneena kerran yksinänsä kävelleen ajatuksissaan. Hän tuli tienhaaraan. Hänen siinä miettiessään, kumpaako tietä läksisi, astui hänen eteensä kaksi suurikasvuista naista. Toinen, tosin kaunis, mutta olennoltaan kevytmielinen ja liikkeiltään kiemailija, puhutteli häntä: "Jos otat minut ystäväksesi, kuljetan minä sinua suloisinta ja helpointa tietä." Herakles kysyi: "Kukas sinä olet?" Hän vastasi: "Ystäväni sanovat minua Huvitukseksi, vaan viholliseni Himoksi." Toinen nainen seisoi siinä puhtaana, kainona ja sävyisänä. Kun Herakles kääntyi hänen puoleensa, sanoi hän: "Minä en hurmaa sinua hekkuman kiusauksilla, jos seuraat minua; sillä tiedä, että jumalat eivät salli ihmisen päästä hyvän ja kauniin perille ilman suuria vaivoja ja ponnistuksia. Mutta minun johdollani sinä saavutat kuolemattomuutta, kunniaa ja kiitosta sekä jumalain että ihmisten edessä." Näin puhui Siveys, ja hänen tiensä valitsi Herakles. Vanhempana hän meni Tirynsin kuninkaan Eurysteun palvelukseen, ja kuningas pani hänelle tehtäväksi kaksitoista kovaa työtä, joiden suorittamisella hän tuotti hyötyä, ja saavutti sankarin maineen.
Nemeian metsässä Argoliissa oleskeli hirvittävä leijona, hävitellen lähiseutuja, eikä sitä saatu ammutuksi, kun kaikki nuolet kimmahtivat pois sen paksusta taljasta. Herakles otti käsin kiinni pedon ja tappoi sen vahvalla nuijansa iskulla. Taljan hän nylki ja kantoi sitä täst'edes aina voiton merkkinä. Samoin pysyi nuijakin hänen mieluisampana aseenaan.
Hydra, satapäinen lohikäärme, hävitteli Lerna-järven seutua. Koukeroisella miekalla hakkasi Herakles siltä poikki muutamia päitä; mutta jokaisen pois hakatun sijaan kasvoi kaksi uutta. Viimein Herakleen uskollinen asekumppani Iolaos sytytti koko metsän tuleen ja antoi sankarille palavan puunrungon. Nyt Herakles, katkaistuaan pään poltteli haavaa kekäleellänsä, eikä pää sitte enää voinut kasvaa. Näin sai hän pedon surmatuksi.
Kokonaisen vuoden ajeli Herakles Artemiille pyhitettyä sarvasta, jolla oli kultaiset sarvet ja vaskijalat, ja se juoksi niin sukkelaan, että sitä tuskin nuolikaan saavutti. Hän kantoi sen sylissään Eurysteulle, joka heti taas lähetti Herakleen Erymantos-vuorelle, missä metsäsika seutua hävitteli. Senkin Herakles kantoi hartioillaan elävänä Tirynsiin ja laski kuninkaan eteen.
Hänen käskettiin sitte puhdistaa Elis-maan kuninkaan Augiaan navetat, joissa oli kolmetuhatta nautaa seisonut pitkän aikaa eikä lantaa ollut pois luotu. Herakles repi auki yhden seinän ja johti siitä sisään Alfeios- ja Peneios-joet, jotka pian huuhtoivat pois kaiken lian.