Ett'ei edes olisi millä hankkiakaan ylellisyyttä, kielsi Lykurgos käyttämästä kulta- ja hopearahaa ja määräsi rautaiset rahat, niin raskaat, että noin 30 markan arvoa vetämään tarvittiin pari härkää ja 125 markan summalle piti olla erityinen säilytyshuone. Eihän kukaan, ajateltiin, taivu lahjain ottoon eikä himoitse rikkautta, kun vähäistä voittoa, joka hänelle tulisi, kuitenkin olisi mahdoton käyttää ja säilyttää.
Taide ja kaikenlainen hienostus oli kiellettyä, ett'eivät ne voisi houkutella ylellisyyteen. Taloja rakentaessa ei saatu käyttää muita työkaluja kuin kirvestä ja sahaa. Muuta soittoa ei kärsitty kuin sotamusiikkia. Kuvanveistäjät tekivät ainoastaan aseellisia jnmalainkuvia. Sellaisia lauluja ainoastaan laulettiin, jotka ylistivät sankarien kuolemaa tai kehoittivat urhollisuuteen. Että tällainen mieliala pysyisi voimassa, pidettiin usein sotaisia juhlia.
Taisteluun läksivät sparttalaiset kuin juhlaan. Ennen taistelua pukeutuivat he purpuravaatteihin, koristivat tukkansa seppeleillä ja marssivat huilujen soidessa vihollista vastaan. Silloin myöskin laulettiin sotalauluja, tämän kaltaisia:
Nyt eespäin, sä sankarheimo,
Sä urhean Spartan lapsi!
Käs vasen se kilpeen kiinnä
Ja oikeaan ota keihäs;
Et peljätä saa sä, sillä
Se tapa ei ole Spartan!
Saatuaan lakinsa valmiiksi ilmoitti Lykurgos kansankokouksessa päättäneensä lähteä Delfiin kysymään neuvoa jumalilta, olisiko vielä mitään lisättävää hänen lakeihinsa. Ennen lähtöään otti hän kansalta valan, että se oli pitävä hänen lakinsa, kunnes hän palaisi. Delfissä vastattiin, että Spartta oli tuleva hyvin kuuluisaksi, jos se piti Lykurgon lait. Lykurgos lähetti sen vastauksen kirjeessä Sparttaan, mutta ei itse enää koskaan palannut sinne, että kansa valansa tähden aina pitäisi hänen lakinsa muuttamatta. Kuollessaan määräsi hän tuhkansa mereen hajoitettavaksi, ett'eivät sparttalaiset ehkä sillä tavalla koettaisi päästä valastansa, että veisivät hänen jäännöksensä Sparttaan.
Lykurgon lakien noudattaminen tekikin sparttalaisista urhollisen ja mahtavan kansan. Heidän säännöissään oli muun muassa kielletty kääntämästä selkäänsä viholliselle, vaikka kuinka mahtava voima olisi ollut vastassa. Monessa sodassa he tätä käskyä tottelivatkin ja voittivat. Niinpä messeniläiset monella verisellä taistelulla kukistettiin. Peloponneson useimpien yhteiskuntain täytyi vähitellen antautua Spartan suojelusherruuden alaisiksi, ja viimein tuli aika, jolloin Spartta itselleen vaati koko Hellaankin johtovaltaa eli hegemoniaa.
Solon, Atenan lainsäätäjä (noin 590).
Solon oli Atenan viimeisen kuninkaan Kodron sukua. Nuorempana ollessaan kuljeksi hän kauppiaana pitkillä matkoilla, oppien tuntemaan vierasten kansain tavat ja lait. Hän harrasti myöskin runoilua ja luonnon tutkimista. Valtioelämän alalle astui hän vasta erään sodan johdosta, joka atenalaisilla oli Megaran asujanten kanssa pienestä Salamis-saaresta. Kyllästyneenä tuohon taisteluun sääsivät atenalaiset lain, että ken suullisesti tai kirjallisesti esitti saaren takaisin valloittamista, häntä oli rangaistava kuolemalla. Solon heittäytyi mielipuoleksi. Äkisti juoksi hän, matkahattu päässä, ikäänkuin pitkältä matkalta tullen, torille, hyppäsi kivelle ja lausui sepitsemänsä runon tähän tapaan:
Ihmisien kesken pian moinen kulkevi juttu:
Hän Atenasta on myös: jättäjä hän Salamiin.
ja lopuksi: