Kymmentuhannen paluumatka.
Persian kuninkaalla Dareios II:lla oli kaksi poikaa, Artaxerxes ja Kyros. Vanhempi Artaxerxes tuli isänsä kuoltua kuninkaaksi, vaan nuorempi sai Vähä-Aasian eri maaherrakunnaksi. Tämä Kyros oli kunnianhimoinen ruhtinas ja hovielämässä veltostumaton. Hän päätti koettaa sysätä Artaxerxestä pois valtaistuimelta. Sitä varten hän pestautti kreikkalaista väkeä, jonka etevän sotataidon hän kyllä tiesi. Kreikkalaisilla, joita viimein oli koossa 13,000 miestä, oli johtajina montakin päällikköä, ja heistä etevin oli Elearkos, taitava, mutta tyly ja ankara mies. Alussa ilmoitti Kyros aikovansa kreikkalaisia muka käyttää vihollisia naapureja vastaan, mutta kun päästiin Kilikian vuorensolien ohitse, saatiin tieto hänen varsinaisesta aikeestaan. Kyron suurista lupauksista suostuivat kreikkalaiset seuraamaan edelleen ja marssivat yhdessä prinssin oman kymmentä kertaa suuremman väen kanssa Persian valtakunnan sisäosiin.
Kunaxan läheisellä tasangolla, muutaman päivänmatkan päässä Babylonista, tapasivat he Persian kuninkaan sotaväen, jossa oli silmänkantamaton paljous kaikkein kansakuntain miehiä. Kyros heti järjesti väkensä rynnäkköön. Hänen persialainen sotavoimansa seisoi vasemmalla siivellä ja keskustassa, helleniläiset oikealla siivellä, jossa joki suojeli heitä joutumasta paljon suuremman persialaisen ratsuväen piirityksiin. Helleniläiset alkoivat heti sotalaulunsa ja läksivät eteenpäin. Kun he sitte tiheissä riveissä ja kovasti huutaen syöksyivät, keihäät tanassa, vihollisia vastaan, läksivät ne heti pakoon ja hajautuivat joka taholle. Sill'aikaa Kyros keskustaa johtaen ahdisti veljeänsä, mutta saatuaan eräästä keihäästä kuolettavan haavan kaatui hän hevosen seljästä maahan. Koko hänen joukkonsa silloin pakeni ja samoin myöskin vasen siipi, joka ei vielä ollut ryhtynyt taisteluun.
Helleniläiset, voitettuaan oikealla siivellä, palasivat leiriin ja huomasivat sen ryöstetyksi. Kohtapa myöskin saapui kuninkaallinen lähettiläs vaatimaan heitä antamaan pois aseensa, mutta siihen helleniläiset vastasivat tarvitsevansa niitä yhtä hyvin kuin vapauttansakin, ja samalla he tarjoutuivat hyvästä palkasta kuninkaan palvelukseen. Seuraavana päivänä läksivät he liikkeelle saavuttamaan Kyron voitettua sotajoukkoa, mutta huomasivat, että heitä ajettiin takaa. He silloin kääntyivät ja tinkivät sopimuksen, jonka mukaan he saivat oppaita ja luvan häiritsemättä palata kotimaahansa. Muutaman päivän kuluttua persialaisen sotaväen päällikkö Tissafernes kutsui kreikkalaisten kaksikymmentä päällikköä telttaansa, otatti vastoin sanaansa heidät kiinni ja surmautti kaikki tyyni. Kymmenen tuhatta kreikkalaista, sillä niin monta heitä nyt oli jäljellä, jäi siten ilman johtajaa keskelle vihollismaata.
Helleniläiset ajattelivat kaikkia asianhaaroja, että he olivat aivan lähellä kuninkaan pääkaupungin portteja, että ympärillä joka taholla oli vihamielisiä kaupunkeja ja kansoja, ett'ei ollut yhtään opasta eikä tiedossa mitään muonan saantia, ja kaiken tämän lisäksi olivat he niin äärettömän kaukana kotimaastaan. Eipä ihme, että he hämmästyivät. He selvästi tajusivat, että voittaen he eivät kuitenkaan mitään voittaisi, mutta voitettuina heistä ei kukaan pääsisi hengissä etemmäksi. Levottomuudesta ja alakuloisuudesta ei monikaan sinä iltana maistanut ruokaa, ei tehnyt tulta eikä myöskään moni ollut sinä yönä aseissa. He makasivat, missä kukin sattui olemaan, mutta nukkumatta, sillä uni haihtui surusta sekä kotiseudun, vanhempain, vaimojen ja lasten ikävästä, joita he eivät enää voineet edes toivoakaan jälleen näkevänsä.
Sotajoukossa oli atenalainen Xenofon, Sokrateen entinen oppilas. Levottomana, kuten muutkin, nukahti hän, mutta herättyään ajatteli: "Mitä minä tässä makaan? Yö yhä kuluu ja päivän koitteessa viholliset luultavasti tulevat. Jos silloin joudumme kuninkaan käsiin, niin meillä on edessä häpeällinen kuolema." Sentähden hän ensin kutsui oman osastonsa alapäälliköt kokoon neuvottelemaan ja sai aikaan, että valittiin uudet päälliköt ja lähdettiin rohkeasti ase kädessä paluumatkalle.
Tässä nyt näkyi helleniläisten henkinen etevämmyys puhtaimmassa loistossaan. Persialaisjoukon kiihkeästi takaa-ajamana, ympärillä pahansuopia kansanheimoja, jotka vuorten rinteiltä vierittelivät kallionlohkareita ja hirsiä, välistä myöskin viekoiteltuina petollisilla sovinnon hieromisilla, selvisivät helleniläiset kuitenkin ihmeteltävän kekseliäästi vaikeasta tilastaan. Heidän sivistyksensä ja tottumuksensa yhteiskunnalliseen vapauteen ja järjestykseen vaikuttivat, että aivan arvoon ja päällikkyyteen katsomatta saattoi kuka hyvänsä hyödyttää keksimiskyvyllään ja viisaudellaan, ja samalla kuitenkin vallitsi asianmukainen kuuliaisuus. Enimmäkseen huomattiin Xenofonin neuvot viisaimmiksi ja käytöllisimmiksi, jonka tähden niitä myöskin noudatettiin. Niinpä hän enemmin vain neuvonantajana kuin päällikkönä mestarillisesti johti kymmenen tuhannen kreikkalaisen paluuretkeä. Monissa kahakoissa, jotka matkalla taisteltiin, käytti hän ratsujoukkoa, linkomiehiä ja muuta kevyttä väkeä raskasaseisten hoplitein apuna. Se eri aselajien yhdysvaikutus tuotti aina kerrakseen menestystä, ja Xenofon on esimerkkinsä kautta tullut seuraavien aikakausien opettajaksi; suuri Kustaa Aadolf perusti uuden sotataitonsa suureksi osaksi Xenofonin perusaatteiden pohjalle.
Monien vastuksien jälkeen pääsivät nämä kymmenen tuhatta niin pitkälle, että riemuiten ja ilosta liikutettuina voivat katsella merta Vähä-Aasian pohjoisrannalta. Byzantionissa hajosi osa heidän joukostansa; muut menivät Spartan sotapalvelukseen.
Xenofonin yksinkertainen, selvä kertomus tästä retkestä (Anabasis) on tehnyt hänen nimensä kuolemattomaksi.
Epaminondas.