Aarnio, poistuessaan Kovasen asunnosta tunsi myöskin tavallista enempi kiihtyneensä tuossa keskustelussa. Onpa se sittenkin aika visapää tuo mies, ajatteli hän harmistuneena. Viitsiikin yhä vaan jankata vastaan, vaikkapa tietääkin enemmistön yhdistyksessä jo olevankin samaa mieltä kanssani. Mutta samapa tuo. Jospa ei se käskisikään kokousta, tulisi hän esittämään asian ensimäisessä kuukausikokouksessa ja sittehän olisi ihmettä, jos ei se menisi myöskin semmoisenaan yleisessä kokouksessa lävitse. Siksi hermostunut oli hän kuitenkin tästä kohtauksesta ettei voinut pysytellä kotona, vaan meni Juliata tapaamaan, jospa sen onnistuisi päästä ulos edes hetkeksi kävelylle.
Tämä jo heti Aarnion nähtyänsä huomasi, että jotain erinomaisempaa oli tapahtunut. Tuo hänen mielestään sielukas mies, jonka silmät säihkyivät aina niin ihmeen kirkkaina ja onnekkaina, omasi nyt katseessaan jotain pistävämpää, samalla kuin käytöksensä oli levoton. Eikä tuo tahtonut päästä edes puheen alkuunkaan.
— Kuules Kaarlo, ystäväni, kysyi nyt Julia, — mikä sinulla on? Onko jotain erinomaisempaa tapahtunut?
— Eihän mitään! vastasi Aarnio umpimielisenä, samalla kun kuitenkin äänensä omituisesti värähteli.
— Kyllä sinulla jotain on sydämelläsi, vaikkakin koetat sitä salata, jatkoi Julia. — Voinethan tuon sanoakin.
— Niin voinhan tuon nyt sanoakin mieliksesi, vastasi jo Aarnio rauhoittuneemmin. — Se on niitä ijankaikkisia yhdistyksen asioita, josta taaskin olen levoton.
— Yhdistyksen, toisti Julia. — Mutta sanoppas nyt minulle ystäväni, mitä siellä työväenyhdistyksessä oikein puuhataan! Minä olen sen toimintaa niin vähän seurannut enkä sen vuoksi tiedä siitä tuon taivaallista!
— Hm! Aarnio hymähti. Se on nyt semmoista että kävisi siitä pitkäksi sinulle selitteleminen! — Muuten Aarnio naisseurassa ollessaan tunsi aina kuin jonkunlaista epäröivää kainoutta yhdistyspuuhista puhuessaan. Niin aatteen mies kuin hän olikin, käsittäen samalla että siitä, niin naisille kuin miehillekin olisi eroituksetta ja joka käänteessä puhuttava, tunsi hän kuitenkin melkeinpä vastenmielisyyttä ryhtyä siitä naistuttavilleen kertoilemaan. Tavallisesti hän aina etsikin naisseuraa piireistä, jotka eivät kuuluneet yhdistyksiin.
— Mutta sittenkin on sinun minulle nyt edes hiukan tehtävä selvyyttä, vaati vaatimalla Julia. — Teetkös sen ystäväni?
Samalla painaltui Julia yhä lujemmin Aarnion kylkeen katsoen samalla mitä herttaisemmin häntä silmiin: