Sitten alkoi hän laskea kaikkien kuullen miten paljon mahdollisesti lakossa tarvittaisiin varoja, sivumennen samalla kysästen oliko tovereilla miten paljon nykyään säästössä?
— Ei tiedä vaan! vastasi tähän Järvinen naureskellen.
Tämän jälkeen tuli päätökseksi, että Rimpinen katsottaisiin myöskin lakkolaisiin kuuluvaksi, joskin toivottiin hänen tulevan alussa kuitenkin omillaan aikaan.
Tähän Rimpinen vastasi niin olevan omankin aikomuksensa. Hänkö nyt tahtoisi heti, tuskin koskaan, turvautua veljien armoihin!? Kyllä hän tulisi aina toimeen mitä pienimmillä avustuksilla.
IX.
Samana iltana olivat mestarit kokoontuneet hotelli Toivoon neuvottelemaan vastaisista toimenpiteistään lakon suhteen.
Hermostuneena istui siellä kunnianarvoisa mestari Oskari Ananiasson konjakkarinsa ääressä, joka toisella sanalla sadatellen miestensä hävyttömyyttä tuossa kuuluisassa ylössanomisessaan. Mutta rangaistuksensapa olivat tästä myöskin saaneet, sillä työhuoneen ovi oli ja pysyisi kiinni, eikä piruvieköön sitä avattaisikaan hänen harmaan päänsä aikoina, elleivät miehet tulisi nöyrinä, hattukädessä rukoillen armoa pyytämään.
Sundberg oli täydessä tuulessa kuten tavallista. Aamusta alkaen oli hän aina hetken päästä poikennut »puulaakissa», eikä se voinut olla vaikutustaan tekemättä.
Vihavainen, tuo vekkulimainen elostelija, jolla rahoja ei ollut tavallisissakaan oloissa juuri koskaan, istui mielinkielin pöydässä, ketun viekkaudella pitäen varansa saada Oskarilta, jos mahdollista vipata, voidakseen pysytellä ja nauttia seurassa. Paremmin pysyäkseen suosiossa hän yhä puheli miten missäkin suhteessa lakossa olisi meneteltävä.
Pyylevä, joukossa hyvinvoivaisimman herrasmiehen näköinen Harala istui tavallista äänettömämpänä, lieneekö ajatellut uutta konkurssin tekoa, sitten kun ei enää mitkään muut keinot löisi leiville!