— Hyvä rouva, Berg ei ole käynyt täällä pariin päivään! Se on tosiaankin ihmeellistä! vastasi Aarnio osanotolla.
Silmät vihasta säihkyen huusi nyt vaimo:
— Vai on se teistä vielä ihmeellistä! Onpa teillä otsaa niin sanoa vaikka olette tähän kaikkeen syyllisiä, niin yksi kuin toinenkin! —
Aarnio ei voinut olla hämmästymättä moisesta solvauksesta; samalla vielä oikein tajuamattakaan mistä oli kysymys! Senvuoksi hän kysyikin:
— Mitä rouva nyt oikein ajattelee!
— Mitäkö ajattelen! Te onnettomat saitte lakon aikaan ja samalla viekotelluksi Berginkin siihen! Nyt on meillä pian vaivashuone edessämme! Kuusi lasta ja vaimo, saamme olla joka päivä nälässä, mies juo mitä vaan irti saa. Semmoista se tekee kun täällä vuosikausia teidän hullujen joukossa iltakaudet laiskana loruilee! — semmoista väkeä te olette! Tämän raivonpurkauksensa purettuaan pillahti hän lopulta itkemään.
Aarnio ryhtyi häntä nyt lohduttelemaan. Mutta vaimo työnsi hänet äreästi luotansa sanoen ei tarvitsevansa mitään kieroilevia lohdutuksia.
— Jos se kolme markkaa jonka olette suoneet päivässä lakkoavustusta on vähän, koetamme toimittaa teille enemmän! vakuutteli nyt Aarnio.
— Ei tarvitse, ei! huusi taaskin tähän raivostuneena vaimo: — Minä en tarvitse mitään kerjuuapua! Ei!
— Mutta ymmärtäkää nyt hyvä rouva, jatkoi Aarnio. Sehän ei ole otettava siltä kannalta…!