Sekamelskaisen lakon jälkeen, jossa rautatyöntekijäin ammattikunta oli saanut keikkua kuin punnituskoukussa tappion ja voiton välillä, seurasi yhdistyksessä vakaantuneempi toiminta uusia ihanteita ja päämääriä kohti. Enin osa ammattilaisista liittyi pysyväisesti jäseniksi. Työttömyyskassan perustaminen oli ensimäisiä toimenpiteitä tulevien aikain varalta. Sitten asetettiin erityinen pysyväinen komitea valvomaan sitoumusten täyttöä mestarien puolelta. Kokouksissa asiain käsittely sai eloisamman värityksen. Niissä tuotiin esille kaikensuuntaisia työväentilan parantamista koskevia kysymyksiä. M. m. oma keskustelu- ja puhujaseura perustettiin.
Muodostuipa näyttelyseurakin, jossa sille alalle innostuneet saivat tuoda esille taitoaan ja taipumuksiaan yhteiseksi nautinnoksi. Kaikkien pienempien uudistuspyrintöjen yläpuolella loisti kuitenkin ohjelmassa äänioikeuskysymys. Keskustelut siitä saivat vähä kerrassaan yhä suurempaa kannatusta. Lopulta joukkojen kehityttyä alettiin sitä työntää vähä kerrassaan vaatimuksena vallassaoleville luokille. Monenlaisten ristitulien lomitse sai tuo työväenelinehdoille tärkein asia tunkeilla, päästääkseen lopulta aukeimmalle ulapalle yleiseen yhtäläiseen ja välittömään äänioikeus vaatimukseen. Sen kehitys yhä kansanvaltaisempaan suuntaan oli samalla mittapuuna laskettaissa työväen sankkojen joukkojen kehitystä. Kuten ero on yöllä ja päivällä oli eroavaisuus alkuperäisten vaatimusten ja nykyisten välillä. Me voimme naurahdella sen aikaisten pyyteitten vaatimattomuudelle. Mutta moraalista oikeutta ei meillä siihen ole. Kaikki ovat aikansa lapsia, kehitys on yksin yhä eteenpäin rientävä kolmivaljakko! — Seuratkaamme sen rientoa jokaisena elämämme hetkenä ja perinpohjainen uudistus on kerrankin saavutettavissa!
Näinä aikoina lakkasi Kovanen lopulta kokonaan yhdistyksessä käymästä. Hänen jälkiänsä seurasivat useammat vanhemmista. Kovanen luopui koko yhdistyksestä, kun ei häntä vuosikokouksessa valittu enään uudelleen puheenjohtajaksi. Niin ajateltiin, mutta syyt olivat sentäänkin syvemmällä. Hänet todellisuudessa ajoi pois työpaikan menettämisen pelko. — Muistona häneltä jäivät yhdistyksen kaappiin tuon suuren Rautatyöntekijäin teollisuusosakeyhtiön säännöt! Siellä ne viruvat, yhdessä nurkassa vielä tänäkin päivänä, eikä yhdistyksen tähänastinen toiminta ole antanut mitään toivomisen varaa niiden uudelleen päivänvaloon tulemisesta. Perustetaanko tulevaisuudessa museo sen tapaisten säilyttämiseksi, ei olla vielä selvillä!
Vihavainen koetti jatkaa yhä edelleen liikettään ulkomaalaisella työväellä, kotimaisia saamatta, mutta kun ulkomaalaiset poistuivat talven lähetessä täytyi hänen lopulta lopettaa kaupungissa liikkeensä. Hän muutti maaseuduille, saaden siellä kokoon pienemmän liikkeen, jossa hän vieläkin on.
Mestari Ananiasson oli saanut kuin jonkinlaisen taudin, pistäytyä joskus yhdistyksen kokouksissa. Hänen mielilauseensa oli nykyään työläisilleen: joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee! Tuon syvämietteisen lauseen sisältöä ei ole kukaan kyennyt vielä näihin päiviin ratkaisemaan!
Haataja, joka ilmestyi yhdistykseen lakkoaikana, kuin toimintatavan neuvonantajana, jossa hän huomattavasti suorittikin osansa, on nykyään kulkevana työväen agitaattorina maaseuduilla. Hänen tyyniä ja samalla asiallisia esitelmiään työväenasiasta saamme kiittää sen huomattavan järjestymisen avuksi, joka viime vuosina on ollut maassamme työväen kesken huomattavissa.
Karjalainen, lakkokomitean innokkaimpia jäseniä kuoli alkupuolella talvea keuhkotautiin. Viimeiseen saakka oli hänelle ammattikuntansa edistys sydämenasiana.
Heti hänen kuolemansa jälkeen sai lakkokomitea haasteen raastupaan.
Lakkopetturit, kahdeksan luvultaan, kysyivät kunniastaan sen vuoksi kun heistä oli levitetty listoja kaupungille ja ympäri maata.
Puuhan etunenässä oli Edvard Berg.