Mies pakeni ja antoi hänen noudattaa tahtoansa.
Suuret liehuvat liekit ja savupilvet ympäröitsivät häntä; hän ei liikahtanutkaan. Kuolema oli kamala, mutta nopea, eikä kuolokaan eroittanut häntä siitä, jota hän oli rakastanut ja kasvattanut.
Pian tuli loppu.
Kukkulalta toiseen syttyi Berceau de Dieu tuleen. Koko kylä oli yhtenä tulikärmenä, johon palava Kristuksen-kuva kaatui ja upposi. Ainoastaan muutamat talonpojat vaimoineen ja lapsineen pääsivät tulesta pakoon metsiin, kuollaksensa siellä vähän hitaammin nälkään ja viluun. Muuten kaikki menettyi. Liekkien nopea virta nieli kaikki, mikä sattui sen tielle. Lehdettömät puut kohottivat tulisia oksiansa tuhansilta paikoilta. Jyvä- ja hedelmäaittoja nieli lukemattomat punaiset kielet. Kyyhkyset lensivät huutaen lakoistansa ja vaipuivat savuun. Koirat tukehtuivat noilla kynnyksillä, joita olivat koko elin-aikansa vartioinneet. Vasikat paloivat lääviin. Määkien juoksivat lampaat, palava villa ruumiissaan. Pikku lintu hädissään liehutteli siipiänsä, apua saamatta, ja putosi sitten maahan, tuhaksi muuttuneena. Vanhat ja sairaat paloivat vuoteillensa. Kaikki menettyi.
Koko Berceau de Dieu oli kuin suuri uuni, jossa kaikki, mikä vaan hengitti, paloi ja muuttui tuhaksi.
Sodan virta vieri eteenpäin, jättäen tuon paikan autioksi ja mustaksi, höyryväksi raunioksi, jossa ei hiirikään voi elää eikä lintu matkallansa levähtää. Se on ollut ja mennyt, eikä sitä milloinkaan enää voi tuntea samaksi paikaksi.
Ei milloinkaan!
Vaan ken siitä huoli?
Se oli ainoastaan lehti suuressa myrskyssä, ja se kuihtui myrskyn riehuessa.