"Sama kuin teidänkin."
Marconi katsahti vähän ihmeissään tuohon pitkään, nuoreen mieheen, joka seisoi kumartuneena pisteitä ja viivoja täynnä olevan paperin ylle.
"Sehän saattaa olla erehdys", virkahti hän ikäänkuin tunnustellen maaperää.
Amerikkalainen kohautti olkapäitään.
"Mutta minä en oikein ymmärrä, kuinka se voisi olla erehdys", jatkoi hän varmemmin. "Oletteko milloinkaan ennen nähnyt tuollaisia valonsäteitä? Ne muistuttivat troopillisia salamoita. Eikä juuri liene ajateltavissa, että itse Jumala olisi opetellut Morsen aakkoset… Kun julkaisemme tämän ihmeellisen sähkösanoman, niin spiritistit sanovat sitä jonkin hengen lähettämäksi. Onhan mahdollista, että henget ovat kyllästyneet pöydänjalkoihin ja nyttemmin siirtyneet tähtitaivaalle."
Nuori mies naurahti — s.o. hän päästi kurkustaan omituisen narisevan äänen.
"Tässä ei ole mitään naurettavaa", nuhteli Marconi häntä. "Meidän on oltava nykyaikaisia ihmisiä — nykyajan salatieteilijöitä. Materialismi makaa koirankopissa ja ulvoo kohti kuuta. Ihmiset eivät enää välitä maallisista asioista. He istuvat ja kuuntelevat ylimaallisia, taivaallisia ääniä. He eivät tahdo tietää mistään selityksistä. He vain heittäytyvät selittämättömän uskoon. Tämä on jonkinlaista henkiromantiikkaa… Mutta meillä, jotka kuulumme vanhaan kouluun, ei ole muuta kuin yksi tehtävä. Meidän on koetettava ottaa selko tämän sanoman lähettäjästä — olipa hän sitten henki tai ihminen… Eikö hän sanonut nimensä olevan John Lange?"
"Sanoi!"
"Samalla tutkikaamme, onko perää niissä perhesuhteissa, joihin hän vetoo, ja vieläkö hänen mainitsemansa Kervel elää."
Harriman nyökäytti päätään, mutta samalla hän loi äkäisen katseen rikkinäiseen ruutuun, jonka läpi Joshua P. Niggitts niin äkkiarvaamattomalla tavalla oli kadonnut.