KARKURI.
Marconi luki raportin vielä kertaalleen. Sitten hän pisti sen tyytyväisenä lompakkoonsa ja tuijotti haaveellisesti aurinkoon, joka juuri nosti kultaista pyöräänsä ylös merestä.
"Hän on lujaa tekoa, tuo junkkari", mutisi hän. "Vaarallinen herra, mutta tietää, mitä tahtoo. Kun hän ei vain potkaisisi itseään suoraan giljotiinille."
Raportti oli, niinkuin kai on helppo arvata, Simon Newcombe Harrimanin lähettämä. Se kertoi hänen käynneistään Kervelin luona, hänen jokapäiväisistä lentoharjoituksistaan, Farmanin tehtaassa tekeillä olevan uuden Kervel-koneen rakenteesta ja erään tri Jonas Fieldiksi itseään nimittävän norjalaisen lääkärin käynnistä. Tiedonannon viimeksi mainittu kohta oli erikoisesti huvittanut Marconia. Se kuului Harrimanille ominaisessa suppeahkossa tyyliasussaan näin:
"Sain tänään erään norjalaisen vieraakseni. Kutsui itseään t:ri Fieldiksi. Olin kirjoittanut hänelle Ilmari Erkon akkumulaattorista. Kysyi, mihin käyttäisin sitä. Käskin hänen mennä helvettiin. Kieltäytyi jyrkästi. Merkillinen mies. Hänen varma esiintymisensä ja ruumiillinen voimansa estivät minua käyttämästä ruumiillisia todisteluja. En voinut välipuheemme mukaan uskoa hänelle mitään. Hän lähti. Toin hänet takaisin. Sanoi minua hävyttömäksi roistoksi. Potkaisin häntä. Potkaisi takaisin ja hakkasi minut rikki ja mäsäksi. Tämän jälkeen havaitsin parhaaksi viitata teidän osallisuutenne asiassa. Näytin hänelle teidän suostuntanne. Se riitti. Ei kysellyt sitten enää. Pyysi tervehtimään ja sanomaan, että Erkon akkumulaattori on käytettävissänne, sekä antoi minulle seikkaperäisen ja selvän luonnoksen sen rakenteesta. Olen lähettänyt tämän Kervelille. Arvelee, että jos akkumulaattorit pitävät mitä lupaavat, niin on asia selvä. Ei huolinut rahoista. Soma mies. Vakuutti sen olevan Kervelin käsissä kolmen viikon sisällä. Lähettäkää hänelle kiitoskirje järjestyksen vuoksi, osoite Rigshospitalet, Kristiania. Ellei mitään odottamatonta satu, olen Kervelin arvelun mukaan matkalla kuukauden perästä. Olen nyt kaikkien lentämisen yksityisseikkojen ja koneistonhoidon perillä. Uskon hyvään tulokseen. Pitäkää silmällä Pinkertonin paviaania. Kunnioittava tervehdys.
Harriman."
Kuten jo sanottiin, Marconi hymyili pistäessään tämän omituisen asiapaperin lompakkoonsa.
Huvipursi "Astra" oli jo ammoin palannut takaisin ja loikoi nyt ikävissään satamassa. Mutta Marconi ei tuntenut pienintäkään halua noudattaa ainoatakaan niistä kutsuista, joita tulvaili hänelle kaikilta maailman ääriltä. Niissä puhuttiin johtokuntain kokouksista, ehdotettiin uusia valtamerilinjoja, valmisteltiin järjestelmiä j.n.e.
Mutta — Marconi ei hievahtanutkaan S:t Vincentistä. Joka ilta hän istui myöhäiseen yöhön saakka havaintotuolillaan ja unelmoi niistä uusista maailmoista, jotka ensimäistä kertaa ihmissuvun historiassa nyt olivat ilmoittaneet jotakin itsestään. Hänellä ei ollut aihetta odottaa uusia viestejä, mutta se mahdollisuus oli olemassa, että yksi tai toinen merkillinen tiedoitus saattoi tulla, eikä hän halunnut päästää sitä ohitseen.
Mitä taas Pinkertonin paviaaniin tulee, niin tässä henkilössä asui näköjään harvinainen elinvoima. Hän toipui tavattoman pian. Oli kuin hänellä olisi ollut kauhea kiire päästä eroon niistä naarmuista, mustelmista, jomotuksista ja jyskytyksistä, joita amerikkalaisen kova kengänkärki oli aiheuttanut. Hän sai myös ensiluokkaista hoitoa. Joshua P. Niggittsiä voideltiin, laastaroitiin ja syötettiin niin että hän leveni kuin susi lammaslaumassa.