Navario kirjoitti muistiin muutamia sanomia ja kaikki osoitteet sekä luovutti ne Niggittsille, jonka naama venyi pitkäksi; Pariisin osoitteet pistettiin kuitenkin muistikirjaan.
Arvaten, ettei täältä voinut saada enempää, Niggitts maksoi viisisataa dollaria sähköittäjälle ja matkusti umpimähkään Pariisiin, jossa hän kaikkien mahdollisuuksien varalta lähti Rambuteau-kadun varrella asuvan Kervelin puheille.
Hänelle kävi samoin kuin eräitä viikkoja aikaisemmin Harrimanille. Ärtyinen keksijävanhus otti vastaan hänet sangen epäluuloisesti, etenkin kun Niggittsin ranskankielen käyttö oli ihan hirveätä.
Yhtäkkiä viimeksimainitun päähän pälkähti turvautua Marconin nimeen.
"Tulen Marconin luota", sanoi hän. Eikä hän siinä valehdellutkaan.
Silloin ovi avautui muitta mutkitta. Parempaa "sesam"-sanaa ei Niggitts olisi voinut löytää. Mutta tuon vanhan, valkopartaisen, nyt äkkiä ystävällisesti hymyilevän herrasmiehen näkeminen ei mainittavasti rohkaissut häntä.
"Marconin ystävät ovat minunkin ystäviäni", sanoi vanhus. "Ettekö suvaitse astua sisään?"
Niggittsiltä ei puuttunut julkeutta, kuten kai olette huomanneet. Mutta äijän ystävällisyys ei oikein häntä miellyttänyt. Ja minkä valheen hän nyt syöttäisi tuolle ukolle?
Mutta seuraavat Kervelin sanat panivat hänen korvansa höröttämään.
"Minä oletan teidän tulleen tapaamaan Harrimania. Mutta pelkään teidän hiukan myöhästyneen."