"Minä luulen, että kaikki on nyt kunnossa", sanoi mies ja loi vielä yhden tutkivan katseen köysiin ja tankoihin. "Ja jos akkumalaattori tuolla alhaalla pitää, mitä lupaa, niin voitte lentää suoraa päätä taivaaseen."

"Se onkin aikomukseni", vastasi amerikkalainen kuivasti.

Ranskalainen insinööri loi hieman ihmettelevän katseen nuoreen lentäjään, joka oli saanut päästötodistuksensa kahdeksan päivää sitten, mutta kuitenkin lensi kuin vanha tekijä. Itsekseen hän luultavasti ajatteli, että amerikkalaisilla lienee yleensä erittäin tyhmä tapa ilmaista tavallisia asioita, mutta ei sanonut mitään.

Ylimalkaankin Henry Farman oli mahdollisimman harvojen sanojen mies. Hän kuului jo lentotaidon ikämiespolveen ja olisi voinut jo vuosia sitten asettua laakereilleen lepäämään. Mutta ihmiset, jotka ovat matkustelleet paljon ilmassa, eivät mielellään lepää ennen kuin kuolema heidät korjaa.

Oli tuottanut nautintoa hänelle tämän uuden Kervel-koneen rakentaminen, koneen, joka oli varustettu omituisella sähkömoottorilla, hämmästyttävän kevyellä työkykyynsä nähden. Hän aavisti, eikä syyttä, että Ilmari Erkon akkumalaattori saa aikaan mullistuksen lentokoneiden ja kaikkien muiden kulkuvälineiden alalla. Mutta erinäisistä syistä, jotka eivät kuulu tähän kertomukseen, hän ei ollut vielä päässyt sovelluttamaan keksintöä käytäntöön.

"Te voitte tällä koneella saavuttaa minkä tahansa korkeus- ja pituusennätyksen", sanoi hän astuessaan alas koneesta. "Akkumalaattori on niellyt sähköä niin paljon, että tuntuu kerrassaan uskomattomalta… Se voi viedä teidät vaikka Marsiin", lisäsi hän piloillaan.

"Miksi juuri Marsiin?" kysyi amerikkalainen terävästi.

"Tai mihin hitolle itse haluatte", vastasi Farman hieman kärsimättömästi… "Teillähän on pitkän matkan eväätkin… Matkustatteko yksin vai tuleeko Marconi mukaan?"

"Matkustan yksin", vastasi Harriman äkkiä innostuen. "Marconi on, kuten tiedätte, S:t Vincentissä. Hän tulisi iloiseksi, jos lähettäisitte hänelle ilmoituksen lähdöstäni. Siinä voisitte sanoa, että minulla on mitä parhaat toiveet tehtäväni onnistumisesta. Tuon koneen turvissa luulen olevani suojattu kaikilta onnettomuuksien mahdollisuuksiltakin. Jos palaan takaisin, niin tapahtuu se vain siksi, että avaruus on paiskannut minut helmastaan. Mutta silloin ei minussa enää ole henkeä. Sanokaa hänelle tämä."

Farman katsoi tarkkaan nuorta lentäjää.