Lugeni oli nyt tarttunut peräsimeen.
Sitten kuului etukannelta Pleymin ääni:
— Kone taaksepäin, veneet selviksi! Nopeasti! Tässä on paikka. Laskekaa sumuraketit!
Pikku torpedovene totteli silmänräpäyksessä komennusta ja samassa räjähteli ympäristössä parikymmentä rakettia. Ne painuivat jokeen laivan ympärille, lensivät maalle asti, ja suuret pumpulinpaksuiset savupilvet peittivät kaitaisen väylän melkein läpinäkymättömään höyryyn.
Pleym nauroi hiljaa mielissään.
— Nyt, pojat, hän sanoi isällisellä äänellä, on aika soutaa maalle. Luulen olevan viisainta valita vasemmalla puolella olevat vuoret. Mutta varokaa merta. Falmouth on vain kymmenisen kilometrin päässä koilliseen, mutta sille suunnalle ei ole oikein viisasta mennä. Hajaantukaa kaksi-miehisiin joukkoihin, mutta sopikaa kokoontumispaikasta. Jarvis saa johtaa kulkua. Hän on Somersetista. Ja kunhan tulette Bristoliin, ei kukaan koske teitä sormellaankaan… Siis hyvästi pojat. Tapaamme "Kengurun" luona Lontoossa parin kuukauden perästä - taikka eräässä toisessa paikassa…!
Muuta ei sanottu. Miehet olivat pukeutuneet samoihin vaatteisiin, joissa muutamia kuukausia sitten olivat esiintyneet Pierre Cottet'lle Dieppen satamassa, ja astuivat nyt hiljaa ja tyynesti veneisiin. Jarvis meni viimeisenä täpö täyteen veneeseen.
— No, kapteeni, hän sanoi Pleymille, joka ei ollut liikahtanut keulakannella olevalta tuoliltaan… Ettekö te tulekaan? Meidän täytyy kiirehtiä, sillä usva hälvenee.
Mutta tanskalainen ei hievahtanut.
— Antakaa mennä, hän sanoi tyynesti. Minulla on täällä vielä vähän toimittamista. "Hai" ei vielä ole menettänyt hampaitaan. Se on hauska elukka. Sen on nähty puolustautuvan kuolemaan asti… Kiiruhtakaa nyt, pojat!