Saksalaiset olivat nähtävästi aikoneet räjäyttää laivan ilmaan, jotta se ei joutuisi vääriin käsiin. Mutta sytytyslanka oli joutunut epäkuntoon, mitä minä pidän kolmantena onnenani. Ja semmoinen laiva! Se on niin uusi ja virheetön, että reilusti uskallan vannoa, sen olleen koematkallaan… Tykit ovat paikoillaan, torpedoputket valmiina käytettäviksi, ja minä näin selvästi, että ruumassa oli tarpeeksi hiiliä hyvää Atlannin matkaa varten.
— Mutta, intti nuori mies — —
— Ei siinä ole mitään "mutta", Pekka keskeytti mahtavasti. Tarkoitat kai, että meillä ei ole kylliksi miehiä? On kyllä, näetkös, meidän joukollamme on asiat täydessä järjestyksessä. Sillä on konttori Lontoossa ja pankki Parisissa. Ja vaikka François Delma onkin kuollut ja tämä riivatun sota on saanut vähän sekaannusta koneistoon, niin me selviydymme sittenkin. Ja kun Dick Anstey kertoi minulle, mitä sinä olit uskonut hänelle sairaalassa keksinnöstäsi, silloin näin sen tien, jonka sallimus on meille osottanut… Rikoksen ijankaikkinen taistelu kaikkea ja kaikkia vastaan, meidän sotamme sotaa vastaan… Ymmärrätkös nyt, poikani, kuinka merkillinen tehtävä meidän suoritettavaksemme on uskottu, kun maailman kaikki perkeleet on päästetty irralleen… No!
Ambroise Vilmart oli katsellut haaveksien akkunasta. Hän oli nähtävästi kovasti liikutettu. Hänen kauniilla ja ilmehikkäillä kasvoillaan kuvastuivat kaikki hänen sielussaan ajelehtivat vaihtelevaiset tunteet.
Dick Anstey astui verkalleen hänen luokseen. Hänen pienet kiiluvat silmänsä loistivat kuin näädällä.
— Muistakaa ennen kaikkea, hän sanoi, painostaen että taistelemme etupäässä Saksaa vastaan. Meillä on kaikilla syytä vihata preussilaisia. Ne ovat Englannin verivihollisia, ne iskivät rautakouransa Tanskaan 1864, ja kuinka ne ovat rääkänneet Belgiaa? Herstal on raunioina, Lüttich on tuhkaläjänä, Antwerpen ja Bryssel ovat kokeneet niitten julmaa sortoa. Ja sinä olet belgialainen, ystäväni — sinut on tuuma tuumalta karkoitettu maastasi. Eikö sinulla olisi mitään kostettavaa? Ei ainoastaan Saksalle, vaan kaikille niille, jotka ovat tämän sodan aiheuttaneet.
Syntyi muutamien minuuttien äänettömyys. Kuului vain ison seinäkellon naksuttava käynti.
Oli kuin vuosisatainen viljelys laahustaisi esiin.
Silloin nuori mies nousi hymyillen.
— No, hyvät miehet, hän sanoi, odotatte vastausta. Jokunen omantunnon hitunen koettaa pidättää minua. Minä kuvittelen niin. Mutta minä en ole velkapää osottamaan yhteiskunnalle mitään sääliä. Ja sitä paitsi on minun yhteiskuntani nykyään revittynä hajalleen. Niin että ajatus hiukkasesta merirosvouksesta…