— Meitä saarretaan kolmelta puolelta, belgialainen vastasi. Pohjoisesta tulee kaksi torpedonhävittäjää viiden dreadnoughtin kanssa. Ne ovat jotakuinkin 10, 12 ja 15 neljännespeninkulman päässä meistä. Ja mikäli voin nähdä, ne kulkevat suurella vauhdilla… Lännessä on liikkeessä kokonainen torpedovenelaivue. Se näyttää kulkevan kaakkoon päin… Sukelluslaiva on lähinnä… Se on tällä hetkellä 4 neljännespeninkulman rajalla… Mutta otettuamme signaalimaston alas, on sillä tuskin toivoa nähdä meitä ennen pimeän tuloa.
— Näetkö muita laivoja?
— Näen, Vilmart virkkoi, tuolla tulee etelästä joku vanha rautalaiva. Se on luultavasti rahtilaiva Espanjasta Liverpooliin. Sivuutamme sen tunnin kuluessa.
Pekka Pleymin torvimainen suu rypistyi irveen. Sillä tavalla tämä entinen lähetyssaarnaaja hymyili.
— Lugeni on kauan valittanut kaipaavansa appelsiineja, hän lausui. Tässä on tilaisuus saada. Jos onni on suotuisa, voimme ehkä siepata jonkun määrän espanjalaista maaviiniä tai jotakin muuta Alicanten rypälenestettä.
— Mutta eikö ole vaarallista puuttua pikku-asioihin? belgialainen huomautti, seuraten hieman levottomana magnetineulojen heilahduksia. Mikäli voin nähdä, on meille tällä hetkellä avoinna vain yksi tie. Se on kaakkoon… Jos sattuu onnettomasti, voisi pari ranskalaista panssarilaivaa sen tuketa meiltä. Ei ole helppo päästä karkuun, jos valonheittäjä keksii meidät yöllä.
— Ei kukaan voi välttää kohtaloaan, tanskalainen sanoi. Englannin kanssa ei ole leikkimistä, ja ranskalaiset voimme kohdata millä hetkellä hyvänsä. Mutta nyt ajamme etelään. Ja minä kun olin ajatellut levähtää pari päivää kalliorotkossamme Normandian saarilla. Jos otamme Välimeren laivan herkut mukaamme, niin se nyt ei paljon nakkaa sinne eikä tänne. Sen tapaisissa laivoissa ei ole langatonta lennätintä, joka voi antaa meistä tietoa. Ja kuta suurempaa pelkoa herätämme vihollisessa, sitä enemmän se sekaantuu takaa-ajossa… Siitä syystä on meidän sitä lisättävä. En ole narrimainen enkä turhamainen… Äläkä sinä luule, että tämä koristeellinen hai-kalamaisuus minua miellyttää. Mutta minä tunnen ihmiset. Ne uskovat vielä pirullisiin voimiin… ajattelevat vielä taivasta ja helvettiä… Mitä taivaaseen tulee…
Pekka Pleym ei saanut tilaisuutta lausumaan ajatustaan näistä asioista, sillä italialaisen musta pää näkyi ovessa.
— Näkyvissä on vesilentokone, kapteeni. Se tulee pohjoisesta, noin 2,000 jalan korkeudessa. Olemme vallan unohtaneet ajatella taivasta.
Pekka Pleymin nyljetty pää tuli tummanpunaiseksi, ja silmät painuivat hetkeksi kuoppiinsa. Mutta tämä omituinen kiihtymys hävisi kylmäverisestä merirosvosta aivan heti.