— Tänne tuli eilen illalla eräs nuori mies, hän virkkoi teeskennellyn välinpitämättömästi ja täytti vieraan whiskylasin runsaalla, vieraanvaraisella kädellä… Oikein kiharatukkainen mies, jolla on semmoiset kasvot, joitten perästä naiset juoksentelevat. Hän sanoi kuitenkin tätä hotellia sikolätiksi. Minä vastasin hänelle, että menköön helvettiin. Mutta siihenpä nuori keikari ei suostunut. Sanoi nähneensä lutikoita niin, että silmissä vain vilke kävi, eikä sanonut pelkäävänsä hotellirottia, olivatpa mitä maata tahansa.
Tuolilla istuva hirviö päästi hiljaisen mörähdyksen, joka voi merkitä mitä tahansa.
Isäntä tervehti tätä vaiteliaan vieraansa epäselvää lausuntoa mitä suurimmalla tyydytyksellä. Hän kumartui hieman eteenpäin.
— Mies toi terveisiä Dick Ansteyltä, hän kuiskasi hiljaa. Sanoi tapaavansa hänet täällä tänään erään kolmannen miehen kanssa. Niin — sillä tavalla hän ainakin väitti. Sen tähden minä annoin nulikan jäädä tänne. Se oli kai oikein, arvaan minä?…
Isännän ääni oli käynyt pehmeäksi ja mairittelevaksi kuin huilu, ja kysymys riippui hänen huulillaan kuin imelä akana.
Mutta yhtä hyvin hän olisi voinut kysyä vanhaltapiialta tämän ikää. Hänen puheliaisuutensa näytti vain lisäävän hirviön janoa ja kivikovaa äänettömyyttä.
Jerôme-vaari puri huultaan.
— Ette ehkä tiedä tästä mitään? hän kysyi äänellä, jota hän suotta koetti tehdä välinpitämättömäksi.
Tammituolin hirviö käänsi neliskulmaiset kasvonsa suoraan isäntää kohti, mutta silmät olivat painuneet niin syvälle ihopoimujen sisään, että oli mahdotonta nähdä, minne hän katsoi. Hän aukaisi suunsa, mietti ja puri sitten taas entistä kovemmin piippuaan, pudistaen inhottavaa päätään.
Ravintoloitsijan keltainen kasvojenväri muuttui melkein ruskeaksi. Huomasi vaarallisen raivon olevan purkautumassa tuon likaisen miehen kiinalais-kasvoille. Mutta hän oli ilmeisesti hyvin taitava hillitsemään itsensä.