— Voin, ranskalainen vastasi. Joukossa oli pari naamaa, joihin kiinnitin huomiota. Ensi sijassa oli eräs pieni, tumma mies, jolla oli ilmeisesti etelämaalaisen ulkomuoto. Hänen kätensä olivat hyvin ylhäiset ja hienot ja kasvoiltaan hän oli herrasmies. Mutta kuvaavinta hänessä oli naamassa oleva arpi, jota hän keinotekoisista peitteistä huolimatta ei voinut kokonaan salata. Se ulottui poskiluusta muutaman tuuman korvan alapuolelle.
Burnsin silmät leimahtivat.
— Kuolema ja kadotus, hän huudahti. Sen täytyy olla Lugeni.
— Kuka? Cottet kysyi innokkaasti.
— Hän sanoo itseään Lugeniksi, Burns vastasi. Aivan viime aikoihin asti on hän asunut Sohossa poikamiesten kodissa. Hän on italialainen, joka tavalla tai toisella on joutunut kieroihin väleihin kotimaansa viranomaisten kanssa. Lontoossa hän on antanut miekkailuopetusta. Hän on hyvin suosittu… Mutta häntä on aina epäilty. Hänet on nähty monta kertaa yhdessä Jaap van Huysmannin kanssa. Ja juuri ennen sotaa hän oli käymässä Hampurissa, missä hän ilmeisesti tapasi joukon miehiä, joitten asiat eivät ole oikealla tolalla. Niin — Lugeni kuului sivistyneeseen rikollisten köyhälistöön… Sitten toiset?
— Heidän joukossaan oli eräs japanilainen.
Burns hyppäsi tuolillaan.
— Solakka, keltainen mies, jolla on suuret poskipäät ja isommat silmät kuin japanilaisilla yleensä?
— Se sattuu aivan paikalle.
— Well. Se oli Sato, Burns sanoi varmasti. Hän on lääkäri ja harjoittaa sen ohella kaikenlaisia pirullisia konsteja. Mutta johtaja — kuka hitto se on?