Maamme kirja 1878-1905.
INARINJÄRVI.
Etäällä pohjoismailla
Hylätty järvi on,
Nimeä saaret vailla,
Ja ranta iloton.
Hein'ajalla sen sulaa jää,
Kun kesä Lappiin kiirehtää;
Mut syyskuun yö sen aallot
Taas jälleen jäädyttää.
Kuvastuu vuoret illoin
Sen kalvoon sinervään,
Ja Lappalainen silloin
Käy kalaa pyytämään.
Siell' uipi sorsa suruton,
Ja peuralaumat rannall' on,
Ja taajat sääskiparvet
Pimentää auringon.
Mut kerran tietää tahtoi
Nyt Lappalaiset nuo,
Kuin syvä olla mahtoi
Inarinjärvi tuo.
Köys katkes; laulu kuultihin:
»Niin syvä oon kuin pitkäkin!»
—Sen syvyyttä ei ole
Mitattu sittemmin.
Oi, järvi pohjolassa,
Sa köyhämaineinen,
Ei toista maailmassa
Sun laistas, poloinen;
Siell' lymyss' olet vuoriston,
Hylätty, halpa, arvoton,
Ja lyhyet on kesäs
Ja talves pitkät on.
Maamme kirja 1878-1905.
HANKONIEMEN SILMÄ.
Ken olet, armas tähti, mi kauas merehen
Säteitäs yössä myrskyisessä heität?
Sa hetkin olet kirkas ja hetkin sumeinen,
Ja joskus loistos kokonaan sa peität.
Oletko taivaan tähti, mi silmin lempe'in
Maan murehisin katsot ja öiden vaaroihin
Ja lohduttelet harhaan eksyneitä?
En ole taivaan tähti, yön tulitorni vaan,
Majakka Hankoniemen rannikolla;
Ma johdan merimiestä, kun päivä jättää maan
Ja vaarat väijyy salakalliolla.
Pimeenä, kirkkahana valoni vaihtelee,
Ja merimies sen näkee ja iloll' aattelee:
»Se mahtaa Hankoniemen silmä olla.»