Näin hepoin mua vie, kun käskyn saa,
Se saattaa pois mun vaikka maailmasta;
Suu vaahdoss' on, ja ruumis suitsuaa
Vaan innost' eikä pelvost', uuvunnasta.
Ei runohepon' uuvu konsanaan,
Se uupua ei saa, on kielto hällä:
Näet pitk' on mulla matka päällä maan,
Ja toivojeni määrä etähällä!
Tavoita, hepo, virkku, temmoppas;
Ja vuorien ja hautain yli kiidä!
Jos vihamiehet estää kulkuas,
Niin rajutuulen lailla sorra niitä!
Kirj. Kuukauslehti 1874, lokak.; Kaikuja Hämeestä 1874.
Juhani Arany.
KLÁRA ZÁCS.
[Tämän balladin sisällys perustuu historialliseen tapaukseen. Kuningas Kaarlo Robert I:n hovissa Wisegradin linnassa oli hänen uskotun neuvoksensa, Felicián Zácsin ihana tytär Klára hovineitenä. Kuningattaren veli, Puolan herttua Kasimir, joka kerran oli tullut sisartansa tervehtimään, houkutteli Kláraa pauloihinsa ja häväisi hänet väkivaltaisella tavalla. Tästä raivostunut Felicián, joka ei voinut sen jälkeen pois lähtenyttä Kasimiria enää tavata, päätti kostaa tyttärensä häväistyksen kuningattarelle, jonka luuli olleen herttualle avullisna tämän rikostyössä. Huhtik. 17. p:nä 1350 syöksi hän, miekka kädessä, päivällispöydässä istuvaa kuninkaallista perhettä vastaan, haavoitti kuningasta käsivarteen ja löi kuningattarelta, joka oli nostanut oikean kätensä molempien lastensa suojelukseksi, neljä sormea poikki. Enempää hän ei ehtinyt tehdä, ennenkuin heittivät hänet lattiaan ja silpoivat hänen ruumiinsa kappaleiksi. Rangaistukseksi tästä murhayrityksestä tapettiin sitten Záczin kaikki lapset (kaksi tytärtä ja yksi poika) ja koko hänen muu sukunsa hävitettiin ilman armotta kolmanteen polveen asti. Vielä tänään seisoo Wisegradin linnavuoren kupeella kullattu risti onnettoman Kláran muistoksi.]
Kuningattarell' on
Tarha kukkivainen:
Toinen impi punaruusu,
Toinen valkeainen.
»Kuningatar, sisko,
Taivas! jos ma saisin
Ruusun tuon, tuon punaruusun,
Kuin sit' armastaisin!
Sydämmeni tykkii,
Hän jo taudin tuopi:
Jos ma kuolen, kukkanen se
Haudan mulle luopi!»