(J.L. Runeberg.)
Oi terve Herran huonetta,
Miss' yhtyy Herran kansa,
Soi laulut, Herran totuutta
Julistaa saarnaajansa!
Siell' lapset Herran juhlass' on,
Sen suhtehen on arvoton
Maan riemu kaikkiansa.
Siell' ilo, rauha annetaan
Ja valkeus Jumalalta,
Me sinne niinkuin valkamaan
Ohjaamme myrskyn alta;
Kun riehuu riidat maailman,
Meit' ympäröipi Jumalan
Suloisen hengen valta.
Sen sinä tiedät, Sielunen,
Jok' ääntä tunnet taivaan:
Kun sydän oli murheinen,
Sait lohdutusta vaivaan;
Vaipuissas rukouksihin
Näit Herran hengen useinkin
Sua virkistävän aivan.
Ja Herra poisti synkkyyden,
Mi mieltäs kamaloitti,
Mi sieluasi painoi, sen
Nyt valon oppi voitti;
Mik' epätoivoon surkastui,
Taas siunattuna kirkastui,
Kun elon valkeus koitti.
Oi huone, jossa murhe saa
Iloita hetken verran,
Oi pyhyys, joka avajaa
Tien luokse taivaan Herran:
Se totuus yhä soikahan,
Mi avas meille taivahan
Ja isillemme kerran.
Keväällä 1879.
N:o 311.
(J.L. Runeberg).
Rauha riemun luopi; missä
Rauha, siellä riemastus,
Rauhan terveyslähtehissä
Voim' on, elo, virvoitus.
Rauha onnen, turvan tuo,
Niinkuin kesäkaste luo
Taivahista lohdutusta,
Levittääpi siunausta.