Ja jos häntä seuraat synkkiin
Salomaiden pirtteihin,
Sama kallis äidin kuva
Aukee sulle sielläkin;
Etehes hän kuvaa kansaa
Suoraa, tyyntä, karkeaa,
Mutta jonka sydämmessä
Piilee kultaa puhtaimpaa.
Niin—tään maan ja tämän kansan,
Suomen kansan etehen
Työnsä, toimens' uhras hän ja
Sydämmensä lämpöisen,
Sille rakkautens' antoi,
Kaiken mitä antaa voi;
Ja se rakkaus se hälle
Kunnian ja maineen toi.
Rauha haudall' olkoon! Sitä
Suojelkohon synnyinmaa;
Kutokohon kesä kaunis
Siihen vaippaa kukkaisaa.
Tuottakohon syksy runsas
Suuremmankin laulajan:
Senkin rinnall' elää Kiven
Työt ja nimi ainian!
Suomen Kuvalehti 15/5 1877; Kaikuja Hämeestä 1878.
RUNO
SUOMALAISEN ALKEIS=OPISTON VIHKIÄISISSÄ SYYSKUUN 11 PÄIVÄNÄ 1878.
I.
Nyt on juhla Suomenmaassa, kaikki kansa riemuitsee,
Läheltä ja kaukaa rientäin juhlajoukot aaltoilee;
Voitettu on taaskin voitto, suuri voitto kansallen,
Siit' on juhla Suomenmaassa, siitä riemu julkinen.
Niinkuin pieni sotajoukko, kalliin voiton saatuaan,
Soitellen ja laulain yhtyy lippuns' alle voitokkaan,
Maahan aseet, miekat riisuu, katseen luopi taaksepäin,
Katsoo vaivojaan ja töitään, Luojaa hiljaa ylistäin;
Niin myös tänään Suomen kansa. Kallihist' on ostetut
Senkin voiton hedelmät ja töin ja vaivoin maksetut,
Senkin puolustaa on täynnyt mikä sille rakkahin,
Vaikk'ei vieraan valtaa vastaan eikä miekoin verisin.