K.P.T. Ylioppilas=albumi J.V. Snellmanin 75=vuotisen syntymäpäivän muistoksi 1881.
AAMULLA.
Päivä jo noussut on, puna luonnon poskilla hehkuu,
Aurinko niihin kun lempivän katsehen luo.
Nurmikin hieraisee unen silmistänsä ja nostaa
Pois utupeitettään, aukoen kukkasiaan.
Lentohon pyy pyrähtää, kahilistossa ääntävi sorsa,
Tiitikin tirskuttain siistivi sulkiahan.
Taivasten valomerta nyt sieluni hiukuen uikoon,
Ennenkuin sumut yön taas sen huurtohon luo!
Aavat kuin avaruus nyt mielehen miettehet nouskoot,
Ennenkuin sen taas kahlehet kahlehtii!
Vaan mitä synkkiä aavistan! Ilo, laulu ja nuoruus
Aamun ja auringon nuo ikiheimoja on.
Laulelkaammme ja riemuitkaamme nyt: kas kuni joutsen,
Pois ulapallen, pois, purtemme kiidättää,
Laineet tiellemme loiskuen viskelevät hopeoitaan,
Taivas kultiahan ylt'yliten sirottaa.
Minne ma silmäänkin, minä nuoren nään isänmaani
Kukkaisiin puetun, helmillä kauneillun.
Tuolla kimeltäen seisovi vuori ja saaret ne tuolla
Kukkaisvihkojen laill' aalloistaan kohoaa.
Koivut tuolla ne peilaileksen ja tuolla, kas, eksyy
Auringon säekin hongiston pimentoon.
Niityt ja vainiot nään ma ja töllin, joss' opin ensin
Maani ma tuntemahan, lempeät kasvot sen.
Haudat urhojen nään, maan poikien, jotk' ylös templiin
Äitins' saatettuaan kuolohon sortuivat;
Vilja jo haudoill' aaltoilee, tähät nuokkuvat täydet,
Joist' elon siunaukset runsahat virtaavat.
Voi, ettei vaan meillenkin, kun ilta se joutuu,
Työstämme niitettäis kuorta ja kaunaa vaan!
Vaan mitä huolehdin, sinisilmäinenhän on aamu:
Aamu ja nuoruus, nuo täynnään toivoa on.
Nouse, toivoni, siis! Palavat sun aattehes, rinta,
Niinkuin kylväjämies, kylvä maas sydämmeen!
Luojan kellarihin mehiläisenä lennä ja nouda
Mettä sun kylvölles, lämpöä touoilles!
Niin kenties, kun sunkin soi lepokellosi kerran,
Lausutahan: sinä teit maallesi minkä sä teit.
1880=luvulta?
VAPAUTETTU KUNINGATAR.
On vuoren huipulla linna, se katsovi laaksohon,
Mut niinkuin hauta jylhä ja kolkko se on, eloton:
Lukossa on rautaportit, ei valoa sieltä näy,
Vaan ääneti, niinkuin aaveet, sen tornissa vahdit käy.
Välin sentään, yö kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois,
On niinkuin laulua hellää ja vienoa sieltä sois;
Kuningatar siellä laulaa, niin laaksossa kerrotaan,
Mut ken hän on sekä mistä, ei tiedä ainoakaan.