Se lempees sulje, tervehdyksen tään
Tuo sulle synnyinmaaskin; rivit luki
Se niiden miesten, jotka verellään
Sen muistot, toivot ja sen uskon tuki.
Ne harvenneet on, hartaammin siis vaan
Se muistaa eloon jääneit' urhojaan.
Kiitokset saa tuo altius rajaton,
Min hehku Pohjan jäilläkään ei laannut,
Kiitokset kallis verikin, jok' on
Turvaksi vastaisuuden vuotaa saanut,
Ett' aina sille toivon sanat soi:
Viel uusi päivä kaikki muuttaa voi.
Vänrikki Stoolin tarinat II: 1, 1870; parannett. 1889.
NUMMERO VIISTOISTA STOLT.
Ihanainen päiv' oli päättynyt
Lapualla, ja riemuiten
Von Döbeln voittaja ratsasti nyt,
Sotarintaans' silmäillen.
Joka joukkoa kiitteli lempeimmin—
Sanat suorat ne on sotilaan—
Sen kuntoa, miehuutt', intoakin
Kotimaataan suojelemaan.
Sotarintans' ääreen ehti jo hän,
Kun päiv' oli laskussans'
Kävi joukkoa sielläkin kiittämähän,
Jota johtasi kapteeni Schanz.
Oli harvennut se, hän huomas sen,
Näki aukkoja paljonkin;
Mut silmä jo kääntyi toisaallen,
Mitä mietti, hän lausuikin.
Jo kiittäessään hänen huomattiin
Yhä syrjähän katselleen:
Repaleinen raukka se seisoi siin'
Ihan ääneti, itsekseen.
Sitä miestä hän viittasi luokseen nyt:
»Mies hoi, tule tännemmäks!
Et taannoin syrjässä noin pysynyt,
Verityöhön kun joukkoni läks.»