Olisitko vähän kannella, kun minä pistäyn kojussa.
(Nappula nyökäyttää päätään.)
(Arvi menee. Pitempi väliaika. Kellot soivat taas.
Nappula katsoo haaveillen kaukaisuuteen ja huokaa.)
Laulu n:o 2.
NAPPULA
Orpopoika onnetonna, isätönnä, äiditönnä, yksin kurja kulkemassa, vaivainen vaeltamassa, itseksensä ilman alla, tiellä tuntemattomalla. Ikävä on istuskella ikävämpi astuskella, armopaloja anellen, vaivojansa vaikerrellen. Ei ole tuttuja tuvissa, kavereita kartanoissa.
Kunhan minä kasvan isoksi, rupean kapteeniksi, tai perämieheksi ja menen mihin tahdon. Ja minä seilaan vain isoilla vesillä kesämaissa, löydän jonkun aarteen ja rikastun, ja sitten minä en syö papuja ja läskiä kuin kerran kuukaudessa. Ja aina pitää olla pannukakkua, ihan joka syöntikerta. Ja sitten kun minä tulen rikkaana kapteenina kotipuoleen käymään, haen sisareni, olkoon missä asti tahansa, ja annan hänelle oikein komean silkin ja vaatteet ja rintaneulan, ja kengät ja hyvää ruokaa sekä nisu-ankkastukkia niin paljon kuin haluttaa syödä. Ja sitten puhumme äitivainajasta ja sitten minä vien sen laivallani pois — tai ostan itselleni ison talon ja asumme siinä. Annan laivan seilata rahtia ja otan Arvin kapteeniksi. Sitten minä kasvatan itselleni ison mahakölläkkeen ja ostan oikein komeat kultaiset kellonperät mahan päälle kiiltelemään. Ja sitten minä kävelen näin kädet taskuissa ja komentelen muita. Mutta en minä sentään lyö enkä mukiloi ketään, sanalla vain komennan. Rouvaa en minä viitsi ottaa, kun on sisar emäntänä, sillä hänelle pitäisi kuitenkin aina ostaa höyheniä ja ooterkolonkia ja passuuttaa piioilla. Niin minä teen, kunhan kasvan, ja pian minä kasvankin.
Laulu n:o 3.
Oli kerran kokkipoika laivalla, heli veppeli veli veli vei. Tämän viran sai hän suurella vaivalla, suta sumfati riti rati rei.
Hällä reikä oli kummassakin hihassa,
heli veppeli veli veli vei.
Ja silmät oli paksussa liassa,
suta sumfati riti rati rei.