Hyökkäysapujoukot etenivät viimeisinä öinä rynnistyksensä lähtöasemiin; viimeiset miinanheittäjät ja patterit kuljetettiin rintamalle. Ei mitään oleellista häiriötä vastustajan puolelta! Eräissä kohdin uskallettiin viedä järeitä tykkejä etulinjan estemurroksille saakka ja asettaa ne siellä granaattikuoppiin. Oltiin sitä mieltä että uhkarohkeuttakin oli käytettävä, jotta saataisiin tykistöstä tukea hyökkäävälle jalkaväelle, kun se murtautuu vihollisen koko asemasarjan läpi. Mitkään vihollisen vastatoimenpiteet eivät häirinneet näitäkään valmisteluja.

Maaliskuun 20:ntenä kesti myrskyä ja sadetta suurimman osan päivää. Toiveet 21:sen suhteen olivat epävarmat, paikallinen sumu todennäköistä. Siitä huolimatta me keskipäivän aikaan päätimme, että taistelu alkaisi seuraavan päivän aamuna.

Aamuhämärissä maaliskuun 21:senä koko Ranska rannikolta Aisneen saakka oli sumuvaipan peitossa. Kuta korkeammalle aurinko kohosi, sitä alemmas maata kohti sumu painui. Se peitti toisinaan näköalan muutaman metrin päähän. Ääniaallotkin tuntuivat häipyvän tuohon harmaaseen verhoon. Avesnesiin kuului etäistä, epämääräistä kuminaa taistelukentältä, missä päivän ensi hetkistä tuhannet kaikensuuruiset tykit olivat syösseet kiivainta tultaan.

Näkymättömänä ja itsekään näkemättä työskenteli tykistömme. Vain valmistelujen tunnollisuus saattoi antaa takeita patteriemme vaikutuksesta. Vihollinen vastasi eri ajoin ja eri paikoin eri suurella voimalla. Se oli enemmän tuntemattomaan vastustajaan tähtäävää hapuilua kuin järjestelmällistä taistelua ahdistavaa vihollista vastaan.

Ei siis vieläkään mitään varmuutta siitä, eivätkö englantilaiset täysin puolustusvalmiina odottaneet hyökkäystämme. Verho, joka kätki kaikki, ei hajaantunut. Siihen syöksyi kellon lähetessä 10:tä aamupäivällä uljas jalkaväkemme. Ensi aluksi saapui siltä vain epäselviä ilmoituksia, tietoja saavutetuista kohdista, näitten ilmoitusten oikaisuja, peruutuksia. Vain vähitellen epävarmuus hälveni ja saatoimme todeta, että me kaikkialla olimme murtautuneet vihollisen ensimmäisiin asemiin. Keskipäivän lähestyessä sumu alkoi hälvetä, aurinko voittaa. Myöhäisinä iltahetkinä saattoi saada jokseenkin selvän kuvan saavutuksista. Oikea sivusta-armeija ja taistelurintamamme keskiosa olivat yleensä saapuneet vihollisen toisten asemien edustalle. Vasen armeija oli St. Quentinista käsin edennyt pitkälle. Ei ollut epäilystä siitä, että oikeanpuolisella armeijalla oli edessään voimakkain vastarinta. Englantilaiset vainusivat pohjoisesta käsin uhkaavan vaaran ja heittivät sitä vastaan kaikki käytettävissä olevat reservinsä. Vasemmalla sivustalla sitävastoin oli, yllätyksen ilmeisesti laajassa määrin onnistuessa, ollut suhteellisesti helpoin taistelutyö. Voimain kulutus oli pohjoisessa suurempi kuin olimme odottaneet, muuten se vastasi laskelmiamme.

Päivän tulos näytti minusta tyydyttävältä. Tähän suuntaan kävivät myöskin joukkoja taisteluun seuranneiden ja taistelukentältä palaavien pääesikuntaupseerien lausunnot. Kuitenkin saattoi vasta toinen päivä osoittaa, eikö meidänkin hyökkäyksemme kohtalo tulisi olemaan sama kuin niiden rynnistysten, joita vihollinen oli vuosikausia tehnyt meitä vastaan, nimittäin etenemisen vähitellen pysähtyminen onnistuneen ensi rynnistyksen jälkeen.

Tämän toisen päivän iltana oikealla sivustallamme oli hallussaan vihollisen toiset asemat. Keskustamme oli vallannut vihollisen kolmannenkin puolustuslinjan, kun taas vasen armeija täydessä voittokulussaan jo nyt oli tunkeutunut penikulmittain länteen. Satoja vihollisen tykkejä, suunnattomat määrät ampumatarpeita ja kaikenlaista muuta saalista oli etumaisten joukkojemme selkäpuolella. Pitkät vankikolonnat marssivat itää kohti. Cambrain-kaaren englantilaisen varusväen murskaaminen ei kuitenkaan enää saattanut onnistua, kun oikea sivustamme vastoin odotuksiamme ei ollut edennyt kyllin nopeasti ja kauas.

Kolmas taistelupäivä ei muuttanut taistelukulun tähänastista yleiskuvaa: tuimin kamppailuin oikealla sivustallamme, missä äärimmilleen jännitetty englantilainen sitkeys on meitä vastassa ja pitää tämänkin päivän hallussaan kolmannen puolustuslinjansa. Sen sijaan jatkuvia suuria aluevoittoja keskustassamme ja myöskin vasemmalla sivustallamme. Peronnesta etelään saavutettiin jo tänä päivänä Somme, mentiinpä eräässä kohdassa ylikin.

Tänä päivänä, maaliskuun 23:ntena, putosivat ensimmäiset granaatit vihollisen pääkaupunkiin.

Kun hyökkäyksemme edistyminen lännessä oli näin loistavaa ja saattoi varjoon kaiken, mitä länsirintamalla oli vuosikausiin saatu aikaan, näytti minusta mahdolliselta, että joukkomme pääsevät murtautumaan Amiensiin saakka. Amiens on mitä tärkeimpien rautatieyhteyksien suuri solmukohta, siinä kun yhtyvät Sommen jyrkästi erottamat Keski- ja Pohjois-Ranskan sota-alueet, joista viimeksimainittu oli Englannin varsinainen taistelutanner. Kaupungilla on sen vuoksi mitä suurin strateeginen arvo. Jos se joutuu meidän käsiimme tai jos meidän onnistuu saada Amiens ja sen ympäristö ainakin voimakkaan tykistötulemme alaiseksi, niin on vastustajan sotatoimialue murrettu kahtia, taktillinen rintamamurto on laajentunut strateegiseksi, Englanti saatu toiselle puolelle, Ranska toiselle. Ehkä saattavat näiden molempien maiden eriävät valtiolliset ja strateegiset harrastukset sellaisen menestyksen johdosta erkaantua. Merkitkäämme näitä harrastuksia nimillä Calais ja Pariisi. Siksi eteenpäin kohti Amiensiä!