"Me olemme eksyneet… Se on Arp-joen kohina."
Niin olivatkin käyneet eksyksissä koko neljännes peninkuormaa.
"Mitenkä nyt tehdään," jupisi Koponen.
"Käydään suoraan metsän halki, niin pian taas olemme polulla," vastasi
Jurri.
"Mutta sukkelaan, sillä huuto on kello kymmenen, jolloin sinun välttämättömäsi on oleminen saapuvilla."
Nytpä astuttiin aika vauhtia yli kivien ja kantojen. Koponen valitti että oksat, joita kumppani väisti, huhkivat häntä silmiin, joka kävi perässä, jonka vuoksi esitteli että kävisivät rinnatusten. Heti niin tehtiinkin, koska silloin sattuivat olemaan aukealla paikalla ja tasasella.
"Asianomaisetpa saavat pitkän nenän tänä päivänä," lausui Koponen iloisesti.
Mutta ensimmäisenä sai hän itse hyvin pitkän nenän, sillä tuskin oli lauseensa päättänyt, kunnes ihan kuin lumottuna maa aukeni jalkainsa alla ja molemmat miehet kiljahtaen putosivat syvyyteen.
Vanha tosi sanantapa sanoo mutkateitä vaarallisiksi teiksi ja vielä: joka toiselle kuoppaa kaivaa se itse siihen lankee. Koponen oli kauvan kaivanut kuoppaa Olli Toimisen hyvälle maineelle ja luottamukselle, mutta nytpä hän itse oli hyvin vaikeassa tilassa, sillä olopaikkansa oli suden kuoppa.
Eräs vanha paikkakunnalla asuva metsästäjä oli rakentanut tämän, jossa jo olikin pyytänyt monta tästä petoheimosta.