Ollen kavala-luontoinen, huomasi lahkokunnan johdattaja helposti tämän omaisuutensa ja käytti siis häntä kumppaniensa luona tiedusteliana. Tässäpä oli Koponen mies kohdallansa. Hänen sukkeluutensa ymmärsi johtaja ansion mukaan arvata, jonka vuoksi hän valittiin moniaan erityisen toimikunnan jäseneksi. Tämäpä kutkutti turhamielisyyttänsä ja sitä soittivat ystävänsä kotipaikalla kummalliseksi ja suuriarvoseksi.
Valtiopäivätoimensa olivat siis halpa-arvoiset, eivätkä juuri kunnialliset, mutta se ei estänyt häntä kotona toimistaan hävyttömästi kehumaan. Eräässä tärkeässä asiassa tuli onni tässä kohden hänelle avuksi.
Raivolan kihlakunta oli kauan ollut epätasaisesti rasitettu sotamies-ja'on suhteen, jota jo monet herrainpäivät oli koetettu parantaa. Ollin toimista oli ojennus päätetty, mutta ei toimeenpantu ennenkuin nyt, jonka tähden asiasta tietämättöminä luettiin tämä Koposen ansioksi, vaikka hän siinä oli ihan osaton. Samoin pari muutakin paikkakuntaa koskevaa asiaa.
Mutta tätäpä Koponen ei huolinut ilmoittaa. Pääkaupungista tultuaan olivat käytöksensä ja tapansa entistä vieläkin ylpeemmät. Näistä asioista saneli hän kerran eräässä seurassa ilkkuen ja kerskuen näin:
"Veikot! Siitä saatatte olla vakuutetut että tämä asia maksoi mulle sekä vaivaa että työtä. Se oli papiston ja vapasukusten juonien kautta menemisillään vallan mitättömiin. Mutta minäpä kävin kunnioitettuin veikkoini reivi P:n ja pispa H:n luokse, joita rääväsin niin jäykästi ett'eivät tohtineet vastustaa asiaa. Kun asia tuli päätettäväksi, nousin minä pitämään pitkää puhetta, jossa julkisesti näytin minun väitösteni totuuden, niin että kaikki huusivat 'hyvä'. Ruhtinas nyökäytti päätään sanoen: 'Jussi Koponen puhui totta;' ja sepä naula veti. Sen sanon teille kunnon veljet, että pääkaupungissa ei kelpaa ujosteleminen. Kerran pyysi Ruhtinas neljäsataatuhatta markkaa palkanlisäystä. Kaikki olivat vaiti aivan kun olisivat saaneet suunsa vettä täyteen; sillä ei kukaan muka tahtonut Ruhtinasta vastustaa. Minäpä mietiskelin vähän asiaa, nousin ja vastustelin sellaista pyyntöä, joka mielestäni oli hävytön. En nyt itsekään muista mitä silloin sanoin, sillä olinpa hyvin kiivastunut, mutta sen selvästi muistan, että kun pitkä puheeni oli loppunut, huusivat melkein kaikki läsnä-olijat 'hurraa' ja Ruhtinas vaalistui nähtävästi. Illalla tuli perintö-ruhtinas minun luokseni, pyytäen minua ei olemaan niin jyrkkä sanoissani, mutta minäpä sanoin hänelle päin silmiä olevani todenpuhuva kansan-mies. Myöskin annoin hänen ymmärtää olevani sen verran varallinen, etten lahjoja tarvitse. Alussa näkyi hän vähän häpeävän, mutta sittepä antoi mulle kättä sanoen harvoin kohdanneensa niin rehellistä miestä. Nyt me ollaan parhaimmat ystävät mailmassa, sillä suuret toisenaan pitävät paljon siitä, joka hirviää rehellisesti puhua suunsa puhtaaksi."
Tälläisiä tarinoita tarjoi Koponen kotomiehille kaikissa kokouksissa, jossa tuhmimpia oli saatavilla. Pekka Kettunen seisoi aina sivullansa kopasten "amen" suurilla saappaillansa. Sammaltaja-Jukka huusi: hy-hy-hy-hyvä.
Moni uskoi Koposta niinkuin Isämeitää ja piti häntä kunnon miehenä, mutta nerokkaammat talonpojat pilkkasivat häntä. Sellaisten läsnäollessa käyttikin hän toista lausetapaa, sillä olihan se kavala koiransilmä, joka kyllä tiesi kenen kanssa hänen oli tekemistä.
Kuitenkin pääsi Koponen vielä monet valtiopäivät edusmieheksi. Mutta jo varhain huomasivat kotomiehet hänen oikean arvonsa olevan: Kotona suupaltti, herrainpäivillä hylky; sillä kansa ei kauan pety.
Eikä Koposesta milloinkaan muuta tullut kun halveksittu hylky, sillä toimiensa perustussyy oli kunnianhimo. Avullisen hyvä pää hänellä tosin oli, mutta kahta valtiopäivämiehen omaisuutta häneltä puuttui, nimittäin: rehellisyys ja taito. Hän kyllä yritti olla kansan mies, mutta unohti aina yhteisen hyvän, jos odotettavana oli valoa armon auringosta ylhäisiltä istuimilta. Ollen hallituksen nöyrä renki muistettiin häntä usein palveluksistansa toimikuntia asettaissa. Tämä oli sulonen voide kunnianhimollensa, joka usein pääsi näkyviin. Rikasten sukulaistensa kera oli käytöksensä kotipaikalla kärsimätön. Hän vaati vertaisiltansa täydellistä alamaisuutta ja muistutti joka tilassa oman itsensä olevan sen kultasen vasikan, jota tulisi kumartaa. Onneton se, joka rohkeni vastustaa hänen ylpeyttä, sillä miehellä oli nyt pitkät kostoa vaativat kädet, jotka laittoivat vähemmän varallisen vaivoihin ja lopulliseen perikatoon.
Koponen sanotusta syystä ei milloinkaan olisi tullut valtiopäivämieheksi, jos joka mies olisi saanut huutaa, mitenkä jo ennen olemme muistuttaneet. Nyt se seikka oli helppo, koska asia oli muutamain mahtavain hallussa. Että hän aina vast'uudesta valittiin, vaikutti monessa, joka ei tarkemmin tietänyt asiaa, vaan piti häntä kunnon miehenä, jolla muka olisi yleisön yhteinen luottamus.