Eero vastasi silmiään räpähtämättä professorin tuimanlaiseen katseeseen ja ajatteli samalla: "et suinkaan sinä aio seisottaa minua täällä ulko-oven luona?" Ja ikäänkuin ukko olisi arvannut hänen ajatuksensa, hän tarkastuksensa loputtua mörähti jotakin ja kääntyi astumaan vasemmalla kädellä olevaan huoneeseen.
Eero sulki ulko-oven, asetti hattunsa naulaan ja seurasi isäntänsä jälkiä. Huone, johon hän astui, oli nähtävästi oppineen miehen työ- ja vastaanottohuone. Akkunan edessä oli kirjotuspöytä, uunin luona nahkapäällyksinen sohva, seinillä paljon kirjoja. Kalustus oli vanhaa ja vanhanaikuista, mutta kodikasta.
Professori seisoi keskellä lattiaa, kädet housujen taskuissa, eikä pyytänyt istumaan. Eero jäi siis seisomaan melkein ovensuuhun.
— Asia? kuului kuiva kysymys. Eeron sydän vavahti, mutta hän teki pienen kumarruksen ja kysyi tyynellä äänellä:
— Sanokaa minulle, voiko ihminen päästä totuuden tietoon?
Ja kun hämmästynyt vanhus ei heti vastannut, hän jatkoi:
— Te ymmärrätte, että minä tarkotan jonkinmoista synteettistä totuuden yleistietoa enkä tieteellistä detaljitietoa, toisin sanoen siis filosofista tietoa, joka kumminkaan ei ole tyhjää spekulatsionia. Voisin mielestäni muodostaa kysymyksen vielä selvemmin näin kuuluvaksi: saattaako ihminen tietää, mikä elämä on ja mitä varten hän on tänne tullut?
Nyt professori avasi ensi kerran suunsa ja sanoi:
— Tuohan on vuosisatojen… vuosituhansien kysymys! Kuinka otaksutte minun voivan siihen vastata noin vain ilman muuta?
— Pyydän anteeksi, se on vuosituhansien kysymys, mutta se on elämän tärkein. En ymmärrä, mitä te tarkotatte sanoilla "noin vain ilman muuta". Ettekö voi vastata lyhyesti myöntävästi tai kieltävästi? Jonkun vastauksen te ajattelevana ihmisenä olette löytänyt — kuinka te muuten jaksaisitte elää?