— No sitten vain teitittelen. Asia on se, että minä heti ensi näkemältä huomasin, että teissä onkin kansan miestä eikä tavallista herraa. Te uskotte Jumalaan samalla lailla kuin kansakin ettekä tee eroa ihmisten välillä, vaikka kokemuksenne eivät vielä olekkaan suuret.
Eero ei osannut tähän mitään vastata siinä mielentilassa, missä hän nyt oli, ja ukko jatkoi:
— Valitettavasti on yleensä olemassa niin suuri ero sivistyneen luokan ja kansan välillä, etteivät ne yhtään ymmärrä toisiansa. Minä en sentään saata lukea tätä niin paljon kansan viaksi kuin sivistyneitten, koska jälkimäisille on annettu ymmärryksen avain: tieto… Sivistyneet ikäänkuin pelkäävät lähestyä kansaa, pitävät sitä tyhmänä ja ilkeänä, luulevat, että jos kansalle annettaisiin tiedon päärlyjä, niin se tallaisi niitä jalkojensa alle kuin siat ja vielä kääntyisi repimään antajiaan kuin koirat. Mutta suuresti he erehtyvät… Kyllähän puhutaan paljon kansan sivistyttämisestä, muttei siinä ole kyllin, että sitä opetetaan lukemaan ja laskemaan. Ei kaikilla ole halua eikä aikaa kylliksi, jotta itse kirjallisuuteen syventyisivät, eikä kansa sitä arvaakkaan tehdä, kun luulee jo kaiken tiedon ja viisauden olevan sanottuna kirkonopissa. Kansa pitää lukua useinkin turhana ajanviettona, jopa turmelevanakin. Mutta tämä johtuu kaikki siitä, ettei sivistynyt luokka esiinny aivan vilpittömästi ja tunnusta, että niin ja niin on… Meillä oli äsken puhe kirkosta. Siinä tarvittaisiin perinpohjainen puhdistus ja muutos, ei ainoastaan itse laitoksessa, mutta ennen kaikkea opissa. Ei nykyinen kirkonoppi ole kristinuskoa enemmän kuin tämä tupakkisavu on elävää henkeäkään. Se ihan selvästi raamatusta näkyy, ja kyllähän sen tekin tiedätte… Suomen kansan henkinen elämä on aivan kuin uuvuksissa, se on pinnalta karkotettu pysyttelemään vain sydämessä ja mielessä, ja kansa ihan odottaa vapauttajaansa… Onhan tosin työväenliike vaikuttanut paljon hyvää, paljon, paljon, mutta siltä puuttuu yksi: henkinen suuruus.
Eero ymmärsi. Hänen sydämensä tykytti kuuluvasti ja hän olisi tahtonut langeta polvilleen tuon ukon eteen.
— Kuinka te olette noin viisas! hän huudahti.
— Mikä viisas minä olen, olenpahan oppinut hiukan ajattelemaan. Olen nähnyt yhtä ja toista ja olen lukenutkin.
— Niin, se kysymys juuri on ollut kielelläni: te olette varmaan paljonkin lukenut?
— Onhan tullut luettua yhtä ja toista. On minulla kirjojakin.
Eero heitti pikaisen silmäyksen ympäri huonetta, mutta ei nähnyt yhtään kirjaa. Ukko sen huomasi ja sanoi:
— Ei ole tullut pidettyä niitä näkösällä. Tuolla ne on minulla arkussa.