— Oi Harry, minun muistui äkkiä mieleeni eräs Rydbergin lause "Prometeuksessa": "och böj dig aldrig för en själivisk makt!" Eikö se niin ole, Harry? Koko elämä asettaa meidät koetukselle — ketä enemmän rakastamme, totuutta vaiko omaa itseämme ja ulkonaista rauhaamme? Tuossa on edessämme ihanne! Se on kuin aamun koi kaukana taivaan rannalla — sitä kohti kiiruhtakaamme, Harry, sitä valoa kohti, kohti sitä luvattua maata, jossa ihmiset elävät rakkaudesta totuuteen!
— Eero!
— Sinä ehket käsitä minua, mutta minun henkeni riemuitsee. Sen kahleet vaipuvat maahan, vapaana kuin taivaan lintu se kohoaa yläilmojen valkeuteen — minä taas ihanteen näen! Ei pelkoa enää, ei epäilystä, ei murhetta. Nyt on tie edessämme selvä. Nyt kohti elämää, nyt kohti kuolemaa! Kuolemaa ei ole, totuus on ikuinen. Kuolema on elämä… Kuinka rakastan koko maailmaa nyt, kun olen vapaa ja uskallan elää. Minun henkeni vuotaa ulos avaruuteen ja mahtavana virtana se riistää kaikkien sydämet mukanaan… Kohta, kohta, Harry, sinäkin sen ymmärrät… Nyt, missä ovat Aarno ja Tuomo, että liittomme olisi täydellinen!…
— Sinä olet haltioissasi, Eero?
— Ah, älä pelkää, Harry, kyllä minä olen itseni, vaikka tulin niin iloiseksi, kun näin, mitä meidän tekemän pitää. Hän pyyhkäsi kädellään otsaansa ja lisäsi tyynemmin:
— Sinä tulit siis luokseni neuvoa kysymään. Niin, mitä sinä muuta voit tehdä kuin edetä sillä samalla tiellä, jolle jo olet astunut, ja lähteä kodistasi? Ja enkö ole minäkin samassa asemassa kuin sinä? Olenhan monta monituista kertaa väitellyt enoni kanssa samanlaisista asioista ja onhan meillä ollut puhe siitä, että minä tämän kotoni jättäisin ja lähtisin maailmaan… ja nyt minä sen teenkin.
— Sinäkö? Sinäkinkö? Minä sitä vähän aavistin, että saisin sinusta toverin!
— Niin juuri, tunnen minäkin nyt olevani ihminen, joka itse saan, jonka itse täytyy päästä oman elämäni herraksi ja ohjaajaksi. Ei sitä niin kallista lahjaa voi antaa muiden raadeltavaksi. Nyt lähtekäämme pois itse elääksemme ja työskennelläksemme… Mennään Aarnoa ja Tuomoa hakemaan, heidänkin pitää olla mukana.
— Mennään!
Mutta miksi Eero äkkiä kavahti? ja sanoi: