Harry. Mikä Tuomon oikeastaan oli?
Eero. Johan sanoin: äitinsä on kovin sairas.
Aarno. Entä sinä, Harry? Te näytitte vähän juhlallisilta. Niin, niin, tietäähän sen… Sepä juttu olikin, se sinun ainekirjotuksesi, Harry.
Eero (kuivasti). Kaikki on nyt parhain päin kääntynyt.
Aarno. Mitä sillä tarkotat?
Eero. Harryn ei tarvitse erota koulusta eikä muuttaa kotoa pois.
Aarno. Etkö siis meihin yhdykkään, Harry?
Harry. Lähdetkö sinäkin, Aarno? Ehkä Tuomokin?
Aarno. Tietysti minä ja luultavasti Tuomokin, vaikka poika vähän epäröi, kun äitinsä on kovin sairas.
Harry. Liittyisinhän minäkin teidän pariinne… Älä luule, Eero, että niin erityisesti iloitsen siitä, ett'ei minun tarvitse kotoa muuttaa; en iloitse — ja kuitenkin samalla olen onnellinen siitä, että kaikki on hyvä isän ja äidin kanssa… Enhän muuta voinut tehdä. Ajatelkaa, kun tulen kotia, on äiti minua vastassa ja ottaa puheilleen; hän on aivan tyyni ja rauhallinen eikä sanallakaan viittaa äskeiseen kahakkaamme; mutta hän kysyy minulta, mitä nyt tahtoisin tehdä, tahdonko lukea privatistina ylioppilaaksi. Minä vähän ällistyn, mutta vastaan hänelle, että olen aikonut muuttaa kotoa pois.