— Jahka tulet isoksi, Leena, minä nain sinut.
Leena nauramaan:
— Etpä vainen.
— Nainpas. Lyödäänkö vetoa?
— Mutta minä sanon, ettet!… en minä sinua ota, en ota, vaikka mikä olisi…
— Otatpa, kun oikein tulen kosimaan.
— Enkä ota, älä luulekkaan.
Kun kiistaa kesti, Janne nolostui.
— Etkö minusta huolikkaan, Leena? hän kysyi paljon nöyremmällä äänellä.
— En, vastasi tyttö, kääntäen kasvonsa pois.