Meillä ei ole mitään syytä pitää kansojen vanhoja uskonnollisia maailmansyntyoppeja lapsellisina joutavuuksina. Niiden muoto saattaa meistä tuntua lapselliselta ja »epätieteelliseltä», mutta kun saamme silmiimme muodon takana piilevän mysteriokuvan, näemme, kuinka yhtäpitäviä ne ovat, ja ymmärrämme, että ne paljastavat seikkoja maailmoiden synnyn suhteen, joihin tieteellinen tutkimus nykyisillä keinoillaan ei yletykään. Vanhat kosmogoniat eivät kuvaa meille niitä näennäisesti koneellisia prosesseja, joiden kautta aurinkokunta fyysillisesti syntyy, vaan niitä näkymättömän maailman seikkoja, jotka fyysillisen synnyn aiheuttavat: ne toisin sanoen kuvaavat meille maailman alkua ja kehitystä jumalan, ei ihmisen kannalta katsottuna. Ja ken muu kuin totuuden pyhän hengen elähyttämä tietäjä uskaltaisi jumalan syvyyksiä tutkia?
Maailman syntyä on sentähden aina kutsuttu »maailman luomiseksi». Luominen on toimintaa ja edellyttää toimijaa eli luojaa. Koko prosessi on elävän luojan työtä.
Mutta tämä työ ei ole järjelle käsittämätöntä eikä järjenvastaista tyhjästä loihtimista. Tyhjästä ei synny mitään. Kaikki mitä on, on ollut ja on oleva. Aine alkuolevaisena on yhtä ikuinen kuin henki eli tajunta, ja molemmat ovat olemukseltaan yhtä ilmenemättömässä absolutisessa jumaluudessa. Luominen on jumalallisten älyolentojen työskentelyä näkemyksiensä ja inspiratsioniensa toteuttamiseksi niiden luonnonvoimien avulla, joita yhteisellä nimellä kutsumme materiaksi eli aineeksi. Luominen on taiteellista työtä. Katsokaamme nyt, millä tavalla suomalaiset tietäjät ovat kuvanneet luomistyötä; samalla näemme silloin jumalallisen kolminaisuuden ilmenevän luojan eli Logoksen kolmiyhteydessä, s.o. hänen taiteellisen luomistyönsä kolmessa asteessa.
Seuraamme uuden Kalevalan tekstiä ja näemme heti, että luominen jakaantuu kolmeen jaksoon: 1) konseptsioni, 2) raskauden tila ja 3) varsinainen luomistyö. Koska koko luominen on Logoksen eli Väinämöisen toimintaa, on mielessä pidettävä, että muut esiintyvät olennot ovat vain Väinämöisen toisintonimiä, jotka ilmaisevat eri puolia hänen olemuksessaan. Ilmattaren sijasta voimme siis puhua Väinämöisestä (vrt. veen emonen = Väinämöinen).
»Yksin syntyi Väinämöinen, ilmestyi ikirunoja», kertoo Kalevala, ja nämä sanat paljastavat jo kokonaisen maailman salaista tietoa. Vanhassa Kalevalassa on vielä sanat »yöllä syntyi Väinämöinen, päivällä meni pajahan». Väinämöinen eli Logos oli siis vanha jo syntyessään—viisas, ikuisten salaisten tietojen tietäjä (»ikirunoja»). Lyhyesti on näissä sanoissa kuvattu sitä seikkaa, että luoja oli ennen elänyt, ehkäpä kaukaisessa menneisyydessä kehittynyt ja viisastunut, menneisyydessä, joka oli käynyt ennen sitä toimettomuuden tilaa, missä hän nyt oli aikansa viettänyt ja joka ilmenee alkusäkeissä:
Piti viikoista pyhyyttä,
Iän kaiken impeyttä,
Ilman pitkillä pihoilla,
Tasaisilla tanterilla.
Luoja, Väinämöinen, oli jonkun edellisen työn loputtua levännyt puhtaan tajunnan ilmenemättömässä maailmassa. Siinä olotilassa hän vähitellen
Ikävystyi aikojansa,
Ouostui elämätänsä,
Aina yksin ollessansa,
Impenä eläessänsä,
Ilman pitkillä pihoilla,
Avaroilla autioilla.
Heräsi taas luomisenhalu. Syttyi luojan sydämessä aatos uuden maailman luomiseksi, tapahtui luojan taiteellinen konseptsioni, syntyi n.k. »ensimäinen Logos» eli Maailmantahto.
Jop' on astuiksen alemma,
Laskeusi lainehille,
Meren selvälle selälle,
Ulapallen aukealle.