Mutta pitäkäämme mielessä filologiasta huolimatta Sampo-sanan tässä antamamme okkultinen merkitys. Silloin ymmärrämme ponnen Pohjolan emännän sanoissa, kun hän puoleksi imarrellen, puoleksi epäillen kysyy Ilmariselta:
Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen,
Saatatko takoa sammon,
Kirjokannen kirjaella
Joutsenen kynän nenästä,
Maholehmän maitosesta,
Ohran pienestä jyvästä,
Kesä-uuhen untuvasta?
Ilmarisella on tässä edessään yli-inhimillinen, yliluonnollinen ja loogilliselle ymmärrykselle mahdoton tehtävä. Hän ei saata takoa Sampoa ihmisten omilla kehittymättömillä kyvyillä, vaan se on todella tapahtuva jumalien avulla, kuten taideteoksen luominen ainakin. Yksin olennot, joissa korkeampi minuus jo on itsetietoisesti elävä ja joiden tietämiskykyä eivät rajota aistihavainnot ja kuolevaisten logiikka, yksin semmoiset kykenevät elämän suurinta taideteosta luomaan, s.o. panemaan alulle sitä salaista elämän koulua, jossa ihmiskuntamme yksilöt saattavat itseään kasvattaa.[33]
Sammon taonta on mielestämme vähemmän onnistuneesti esitetty Kalevalassa: alkuperäinen traditsioni sitä varmaan ei ole seikkaperäisesti esittänytkään, vaikka se onkin esteettisesti vaikuttava ja psykologisesti oikea, jos Juhani Ahon tavalla pidämme Sampoa inhimillisenä taideteoksena. Aineksensa Kalevala siihen nähtävästi on saanut raudansyntyrunosta ja kultaneidon taonnasta, joihin taonnan yksityiskohdat asianmukaisina sopivatkin. Sammon laatimiseen riittää mielestämme säkeet 281-310 ja 393-422, jotka loppuvat kertomukseen, minkälaisen Sammon Ilmarinen takoi:
Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen
Takoa taputtelevi,
Lyöä lynnähyttelevi,
Takoi sammon taitavasti:
Laitahan on jauhomyllyn,
Toisehen on suolamyllyn,
Rahamyllyn kolmantehen.
Siitä jauhoi uusi sampo,
Kirjokansi kiikutteli,
Jauhoi purnun puhtehessa,
Yhen purnun syötäviä,
Toisen jauhoi myötäviä,
Kolmannen kotipitoja.
Symboliikka ei ole vaikea käsittää, sillä Salaisen Veljeskunnan opettajat ja lähetit ovat kaiken kulttuurin alulle panneet. »Jauho» on leipä eli kaikki mitä ihminen aineellisesti toimeentullakseen tarvitsee (ennen kaikkea siis maanviljelys pohjoisemmissa seuduissa). Mutta ihminen ei elä leivästä yksin: hän tarvitsee sitä henkistäkin ravintoa, joka »Isän suusta lähtee», kuten Jeesus lausui. Tämän henkisen elämän ja tiedon vertauskuva on »suola»—sanoihan Jeesuskin »te olette maan suola». Ja vihdoin rikkaus (symbolina »raha») tekee sivistyksen mahdolliseksi: ei voisi henkinen elämä ilmetä tieteissä, taiteissa, uskonnoissa j.n.e., ellei olisi rikkautta, s.o. kaikkia aineellisia tarpeita enemmän kuin kunakin hetkenä tarvitaan.
Onko siis ihme, että »Pohjan akka ihastuu»!
Kun sitten Sampo on suljettu Pohjolan kivimäkeen yhdeksän lukon taakse, alkaa suuri sota Sammosta. Ihmiset jakautuvat kahteen leiriin: Kalevan kansa tahtoo Sammon tai vaikkapa murusen siitä takaisin itselleen, Pohjolan väki taas kateellisesti sitä itselleen pidättää.
Mitä tämä on muuta kuin suomalaisten tietäjien muisto vanhasta taistelusta Atlantis-manterella »valkoisten» ja »mustien» välillä? Kolmannen juurirodun aikana (kts. edellä) olivat suuret Auttajat ruumistuneet ihmiskuntaan. Neljännen juurirodun aikana kehittyi »musta magia» Atlantismaalla ja saavutti arveluttavan muodon ja huolestuttavan laajuuden ja voiman. Sampo oli joutunut Pohjolaisten käsiin: liiallinen tieto ja viisaus ihmisille, jotka eivät osanneet sitä oikein käyttää, vaan käyttivät sitä omaksi hyödykseen, itsekkäihin tarkotuksiinsa.[34] »Valkoisten kasvojen herrat» silloin päättivät pelastaa mitä pelastettavissa oli, ettei ihmiskunta syöksyisi kadotukseen. Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen johtajina lähtivät uskolliset Kalevalaiset pimeään Pohjolaan suurelle pelastusretkelleen, ja samalla tavalla kuin salainen traditsioni ja näkemys kertoo Kalevalakin, että Väinämöinen vanhimpana tietäjänä vaivutti Pohjolan väen sikeään uneen. Yksin tämä pieni piirre riittää todistamaan, että kysymys on Kalevalassakin siitä suuresta sodasta Atlantiksella, josta kansojen muinaistiedot yleisesti puhuvat.
15.