Nytkin ovat kysymyksessä tavat, kyvyt, vaistot ja fyysillisen ruumiin näkymätön eetteripuoli. Liikkuen ja toimien vapaasti vesiruumiissaan ihminen tarttuu kiinni eetteriruumiin haukeen: mitä tämä on? Yksinkertaisesti sitä, että hän ei vielä kykene siirtämään salaista vesiruumistajuntaansa fyysillisiin aivoihin eli päivätajuntaansa. Hänen itsetietoisuutensa ei vielä ole katkeamattomasti jatkuvainen: päivätajunnassaan hän on Ilmarinen n:o 1, unitajunnassaan Ilmarinen n:o 2. Tämä Ilmarinen n:o 2 on paljon kehittyneempi ja kyvykkäämpi kuin n:o 1. Se on tietoinen päivätajuisesta—paljon pienemmästä—Ilmarisesta, mutta päivätajuisella Ilmarisella on vain katkonaisia muistoja yöllisestä kaksoisveljestään, ja tämän suuremmat kyvyt ilmenevät päivätajunnassa vain tilapäisinä taikatapahtumina, näkyinä, ilmestyksinä, inspiratsioneina j.n.e. Unohduksen tuonelanvirta erottaa yhä päivätajunnan salatajunnasta. Kehityksen kulku kuitenkin vaatii, että unohduksen este poistetaan: tietoisuus on saatettava katkeamattomaksi ja yhtämittaiseksi. Vesiruumiin kyvyt, vaistot ja tavat on saatettava heräämään fyysillisissä aivoissa.
Mitenkä tämä käy päinsä?
Väinämöinen kehottaa ensin Lemminkäistä estettä poistamaan:
»Veä miekalla vetehen,
Katkaise kala kaheksi!»
Lemminkäinen vetää miekan vyöltänsä ja
Veti miekalla meryttä,
Alta laian laskettavi,
Itse vierähti vetehen,
Kourin aaltohon kohahti.
Kun Lemminkäinen näin huonosti onnistui, puuttui Ilmarinen asiaan:
Tarttui tukkahan urosta,
Nostatti merestä miehen,
Itse tuon sanoiksi virkki:
»Kaikki on mieheksi kyhätty…»
Mutta kun Ilmarinen itse vetää miekkansa läimäyttääkseen kalaa, niin
Miekka murskaksi mureni,
Eipä hauki tiennytkänä.