Ilmarinen rukoilee jumalaltaan suojelusta tulevassa taistelussa, mutta
Väinämöinen kysyy puoleksi ivalla, joko Pohjolan emäntä nyt on saapunut
Sammon jaolle. »En lähe Sammon jakoon sinun kanssasi, katala», huutaa
Louhi vastaukseksi ja tavottaa Sampoa veneestä.
Nyt alkaa tuima taistelu. Lemminkäinen vetää miekkansa, iskee ja huutaa:
»Maahan miehet, maahan miekat,
Maahan untelot urohot,
Sa'at miehet siiven alta,
Kymmenet kynän nenästä!»
Väinämöinen näkee lopun lähestyvän:
Vaka vanha Väinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen
Arvasi ajan olevan,
Tunsi hetken tulleheksi…
Hän vetää melan merestä ja iskee sillä kokolta kynnen toisensa perästä, niin ettei jää kuin yksi »sakarisormi».
Pojat siiviltä putosi,
Melskahti merehen miehet,
Sata miestä siiven alta,
Tuhat purstolta urosta;
Itse kokko kopsahtihe,
Kapsahutti kaaripuille,
Kuni puusta koppeloinen,
Kuusen oksalta orava.
Mutta voi! »Sormella nimettömällä» Louhi tavottaa Sampoa ja
Sammon vuoalti vetehen,
Kaatoi kaiken kirjokannen
Punapurren laitimelta
Koskelle meren sinisen;
Siinä sai muruiksi sampo,
Kirjokansi kappaleiksi.
Pohjolaiset oli voitettu, mutta Sampo oli samalla hävitetty!