Per Hallström (synt. 1866) on nykyisen Ruotsin huomatuimpia kirjailijoita. Köyhästä kodista lähteneenä hän antautui teknillisiin opinnoihin, suoritti insinöörintutkinnon ja lähti Amerikkaan, missä toimi kemistinä kaksi vuotta. Siellä, käytännöllisyyden maassa, hän sai kokea suuria pettymyksiä; etenkin sivistävän henkisen seurustelun puutteen hän kipeästi tunsi. Hänen kokemuksensa Amerikassa ja jo varhaisempikin, ulkonaisessa suhteessa vaikea elämä aiheuttivat sen puristuksen, joka sai hänen kirjailijakykynsä pulppuamaan esiin kirkkaana lähteenä. Matkaltansa palattuaan hän alottaakin kirjailijatoimintansa, jonka tuotteet ovat hämmästyttävän monipuolisia. Hän on samalla sekä realisti että idealisti. Melkeinpä kaikkia kirjallisuuden muotoja hän hallitsee: hän on luonut runoja, näytelmiä, romaaneja ja novelleja, humoreskeja ja yhteiskunnallisia satiireja valiten aiheensa sekä menneiltä että nykyisiltä ajoilta. Väliin vie hän lukijansa etelän ja idän maille luoden taidemaalarin siveltimellä värikylläisiä, tunnelmarikkaita kuvia, väliin taas laulaa valkean talven ja lumoavan kevään kotimaasta vienon surumielisissä runoissaan.
Suurimman mestaruuden on Per Hallström saavuttanut novellin alalla. Hänen kertomuksensa ovat parasta, mitä sillä alalla yleensä on olemassa. Taiteellisesti hiottu, suppea sanonta, kielen rikkaus, hieno sielunelämän kuvaus ja sykähyttävä myötätunto valtaavat lukijan. Myötätunto se usein juuri saa hänet valitsemaan kuvattavansa elämän lapsipuolista, joista hän on luonut kuolemattomia tyyppejä.
Per Hallströmin ensimäistä julkaisua, pientä vaatimatonta runokokoelmaa vuodelta 1891, seurasivat novellikokoelmat "Vilsna fåglar" ja "Purpur" sekä suurta suosiota saavuttanut teos "En gammal historia." Mainittakoon vielä näytelmät "Bianca Capello" ja "En veneziansk komedi" sekä erinomaiset novellikokoelmat "Thanatos" ja "De fyra elementerna". Viimemainitussa Hallströmin tuotanto esiintyy entistä taiteellisempana, suurenmoisempana ja sopusointuisempana.
KIRSTI.
I.
Tahdikas, iloinen kavionkapse kimahteli maantieltä avonaisten ikkunoiden kautta sisään, hiljeni pihamaalla olevaa pyörykkää ympäröivään hiekkaan ja pysähtyi portaitten viereen. Oli aina jotain kiihottavaa tuossa äänessä samoin kuin sen äkillisessä lakkaamisessa. Oli kuin vaiherikas elämä itse olisi kulkenut ohitse ja pysähtynyt äkkiä tuumien, ottaisiko jonkun tuolta mukaan matkaansa.
Lapset olisivat heti juosseet ikkunaan, ellei talon tapoihin olisi kuulunut, että tuollaiset mieliteot piti hillitä täällä seurusteluhuoneessa, päivällisen jälkeen, äidin läsnäollessa. He olisivat sen tehneet, vaikka tiesivät vallan hyvin, ettei tulija ollut muu kuin postinkuljettaja ja että hänen laukussaan oli vain sanomalehtiä ja kirjeitä, jotka eivät heille kuuluneet. Mutta kun heidän täytyi jäädä istumaan, kuuntelivat he hajamielisinä, kuinka hän huiski nenäliinallaan pölyn saappaistansa, eivät katsahtaneetkaan ylös hänen koputtaessaan, vaan olivat syventyneet askarointiinsa.
Molemmat pikkupojat pelasivat kettua, mutta sormet kulkivat hitaasti laudalla ja silmät olivat välinpitämättömät. Mauri istui hyllyn luona jalat ristissä allaan etsien kaskuja Anrepin "Sukutauluista", mutta eivät kummallisimmatkaan kiinnittäneet hänen mieltään.
Kirstiä harmitti oma onnistumisensa bilbokee-pelissä. Kaikki minulta onnistuu, hän ajatteli, mutta mikään ei ole hauskaa. Hän huomasi, että norsunluinen pallo kilahteli maljaan ihan kellonheilurin tahdissa, ja hän tunsi muuttuneensa joksikin koneelliseksi esineeksi, jonka ikuisesti täytyi tehdä samaa. Mutta hänen viisitoistavuotisten silmiensä suuresta, loistavasta syvyydestä oli väsymys kaukana. Ne välähtivät joka kerta kun kiiltävä pallo putosi maljaan, ikäänkuin hän olisi katsellut tähdenlentoja ja toivonut aina uutta joka sammuvasta juovasta.
Talon rouva suontasi palvelijaan silmäyksen, kuten tapansa oli, sillä hän katseli mielikseen tämän oivallista käytöstapaa.