Klara. Olet niin kiihoittunut, Johan. Olet todellakin mahdoton. Hyppäät paikoiltasi ja käyt sietämättömäksi vaan sen vuoksi että tuo syytön piika parka sattui tulemaan sisään jotakin tiedustelemaan… Unohdat itsesi niin kokonaan että et ainoastaan (vakavasti) puhele hänelle äidistäni (arvokkaisuudella) lievemmin sanottuna sopimattomalla tavalla vaan melkein olet häväistä minutkin hänen silmissään.
Johan. Häväistäkö sinut? Mitä tarkoitat?
Klara. Tarkoitan että suuttumuksesi siitä, että palvelija tänne tuli, mahtoi antaa hänelle varsin sopimattoman käsityksen siitä, mitä täällä tapahtuu.
Johan. Ah — ei hän kai liene sellainen pöllö, ett'ei käsittäisi että vasta naineet mieluimmin ovat kahdenkesken.
Klara (ylhäisesti.) Niin, mutta minä en tahdo, että hän luulee minun mieluimmin tahtovan olla sinun kanssasi kahden. Minusta se on sangen sopimatonta.
Johan. Vai niin, nyt kun olet mennyt kanssani naimisiin —
Klara. Kuka sinulle on sanonut, että olen mennyt naimisiin kanssasi saadakseni olla kahdenkesken? Kuka takaa ett'en ole mennyt naimisiin juuri sadakseni olla niin monen seurassa kuin mahdollista!
Johan. Sitte sinun ei olisi pitänyt naimisiin mennäkään.
Klara. Miks'ei? Kun minua kerran halutti.
Johan. Sehän oli suosiollisesti menetelty minua kohtaan.