Tällä matkalla taas Matti piti Jussia tarkalla silmällä ja luuli jo Jussilla taas olevan entisen retken aikeessa, mutta kun hän asettui siihen vanhaan majaan, josta hänen löysimme, asettui Mattikin ahon reunaan metsään senlaiseen paikkaan, josta hän voi nähdä Jussin liikkeet ja niin oli Matti näkymätön todistaja Jussin ja Snorikoffin kuolemaan ja siten vapautui Matti huolistansa.
* * * * *
Hiljan illalla kolmantena päivänä viimeisen kohtauksen perästä saapuivat Risto ja Olli vihdoin Tuovilan vainiolle, — Tuovilan akkunasta näkyi valkia.
"Jumalalle, kaikkivaltiaalle kiitos!" huusivat Risto ja Olli kun yhdestä suusta, langeten maahan polvillensa vuodattaen palavia kiitoskyyneleitä ihmeellisestä pelastuksestansa.
"Jumalalle, kaikkivaltiaalle kiitos, joka on pahankin tekoni palkinnut hyvyydellä", kuului ääni pimeässä kohoten kun maan alta. Risto ja Olli kääntyivät päin toisiansa kuiskaten kumpikin samalla kertaa: "Mikä se oli?" Sen enempää ei äänestä kuulunut.
Äänettä ja hiljaisessa hartaudessa ihmetellen mitä äsken kuulivat, taluttivat Risto ja Olli hevosen saman ladon ovelle, josta Feodor lähes vuoden aikaa sitte löydettiin. He aikoivat nyt vastaiseksi säilyttää Jussin ruumiin latoon, ja niin tekivätkin, jonka jälkeen he tykkivin sydämin kävelivät taloon.
"Olli! minä tunnen itseni nyt niin onnelliselta että pelkään tämän olevan unennäköä", kuiskasi Risto.
"Lähdemme sisälle, niin heräät unestasi".
Matkustajat astuivat sisälle väen pirttiin, jossa kukin askaroi takassa palavan roihun ympärillä.
Vieraat istuivat oven pieleen penkille. Talon väki ei ensiksi tuntenut vieraita, kysyttiin vaan kun tavallista. "Mitä kuuluu vieraille, onko rauha?" Olli näki piikojen joukossa nuoremman sisarensa, käveli sen luo ja äkkiarvaamatta kuihkasi hälle korvaan: "Vappu".