Siis kiitos sulle suuri luoja
Lahjojen antaja armas,
Ravinnosta rauhaisasta.
Herttaisista herkkupaloista!
Itse sullekin isäntä
(Emäntää kun en näe)
Lassi veli veikkoseni:
Kiitos kelvoin keittäjälle,
Kiitos ruoasta, ravinnosta,
Atriasta armahasta!
Riittää vielä Ristollekin
Veljein poika pakaralle,
Pyytäjälle parahalle;
Kaikin sua kiittäkäämme,
Kun saatoit meille saalihisi
Rattoisaksi ravinnoksi,
Illan kultaisen kuluksi,
Päivänkullan päätteheksi.
Olkoon onni ohjanasi,
Lykky pyytöretkilläsi —
Iloksi isällesi
Setällesi semminkin —
Ynnä kaikill' ystävilles!"
"Entäs lisäsanat", ivaili Risto.
"Tiijä huutia, poika, kiitossanoissa ei koskaan ole lisäsanoja", lausui
Lassi.
"Kyllä minä panen lisäsanat", kuiskasi Olli Riston korvaan.
"No mitä panisit?"
"Panisin näin:
"Risto, Lassin pyytöpoika
Pyytäjä pyövelin ruoka
Sitoi langan saunannurkkaan
Viritti pielehen veräjän;
Jänöt kantoi kainalossa
Isän aitasta varasti,
Ja puput lankahan pujoitti. —"
"Reistaapa hiiskua, niin saat selkääsi", sanoi Risto hämmästyksissään.
"Sinäkö mulle antaisit selkään? Kas sitä minä en pelkää. Teetkö mulle kontin kesällä, niin en pane lisäsanoja?"