Riston oli nyt helppo arvata että isä oli niskassa, hän huusi: "Isä, isä, älkää lyökö, en minä ole Risto, se on Olli".
"Vai Olli se onkin — ahaa — vai Olli se täällä varastelee jäneksiä, no Ollin pitää saada kovasti rökkiinsä", sanoi Lassi ja kepin läiske tuli aina tiheämmäksi. Vihdoin huusi Risto taas: "Isä rakas, älkää lyökö, ei se ole Olli, vaan oma poikanne Risto!" "Ahaa, Ristoko se onkin, vai niin — no Ristolle annetaan kovasti rökkiin, ensin varkaudesta ja siihen lisäksi valheesta".
"Mutta johan isä löi Ollia varkaudesta, älkää siis minua siitä lyökö", lausui Risto.
"No, mihinkä Olli meni?"
"Varmaan juoksi kotiinsa", ivaili Risto.
"Löinkö minä Ollia varkaudesta?" kysyi Lassi.
"Löittepä tietenkin ja vielä aika kovasti".
"Mutta eihän minun käsistäni ole päässyt kukaan", sanoi Lassi.
"Pääsi kyllä, Olli pääsi, minä näin sen", vakuutti Risto, "älkää siis lyökö minua varkaudesta, kun jo olette Rist… Ollia lyönyt". Samalla onnistui Riston luiskahtaa isänsä käsistä.
"Lyökää nyt Ollia valheestakin", huusi Risto ja pötki tiehensä.