"Minä pestasin äsken Risto Rytkösen rengiksi tulevaksi vuodeksi".
"No ehkäpä hän saattaa jotakin tehdä, vaik'ei se tähän asti ole tehnyt muuta, kun juossut ympäri maailmaa. Mutta eihän se olekaan kumma, kun Risto-riepu äitinsä kuoltua lapsena jäi yksinkertaisen isänsä kasvatettavaksi. Riston äiti oli erinomaisen siisti ja toimekas ihminen, hänen eläissä oli Rytkölän mökki siisti kuin aika herrastalo — ihme, että Hanna oli ottanut tuon Lassi-töpperön mieheksensä! Kerran kysyin Hannalta vaan leikillä, kuinka hän oli saattanut rakastua Lassiin. Hanna vastasi: 'Niinhän se onnenratas pyörii tässä maailmassa', ja puhkesi katkeraan itkuun, niin että sydämensä pelkäsin halkeavan. Siitä arvasin, että joku onnettomuus hälle oli tapahtunut, enkä senkoommin koskenut siihen asiaan".
"Se onkin hyvin hämärä asia", lausui isäntä, "eikä tällä seudulla muut kuin minä tiedä, kuten asia oikeastaan on. Sillä välipuheella, ettet hiisku kenellekään, kerron sulle asian: Kuten muistat, matkustin toissa talvena Hämeessä pellavan ostolla. Sillä retkellä kohtasin eräässä talossa vanhanpuoleisen vaimon, joka kertoi että monta vuoitta sitte palveli eversti T:n perheessä H:n kaupungissa erään köyhän virkamiehen tytär, mampseli Hanna S. seuraneitenä. Hanna mamseli oli komea ja nerokas tyttö. Everstin vanhin poika Torsten, joka oli nuori kaunis herra ja kuuluu nyt olevan majuri, oli rakastunut Hannaan ja tahtoi naida hänet, vaan se aateliylpeä T:n perhe, Torstenin vanhemmat ja sukulaiset, nousivat kokonaan raivoon, kun Torsten ilmoitti asian. Hanna, tämän tiettyänsä katosi paikalta, eikä tiedä kukaan vielä tänäpäivänä mihin se on joutunut. — Tämä kertomus, kun sitä vertailen siihen, mitä niinä aikoina puhuttiin nimittäin että Isoonsavolaan oli saatu uusi komea emäntäpiika ja että se oli leski, koska sillä oli lapsi, sopii minusta Riston äidiksi, sillä hänen nimensä oli Hanna ja oli ennen naimistansa emäntäpiikana Isosavolassa. Jos Hanna oli leski, sitä en tiedä, sen vaan luulen varmaksi, että nykyinen sotamajuri, joka täällä tuontuostakin kulkee järjestämässä meidän vähäisiä sotajoukkoja, on eversti T:n poika Torsten, josta vaimo mulle kertoi ja — mikä minusta on kummaa — on Risto aivan majurin näkönen, ja majurin poika Tuuri on hyvin yhdennäkönen Riston kanssa. Lassi oli silloin renkinä Savolassa. Hän oli silloin, kuin nytkin, hyvin typerä, muuten hyväsävynen. Työtä hän ei osannut muuta kun hakata halkoja ja metsästää. Pyytömies on Lassi aina ollut hyvä, hän kantoi metsästä lintuja ja jäneksiä niin paljo että Savolassa oli lihaa yltäkyllin talon isolle väelle ja paljon lähetettiin rovastille ja vallesmannille. Hanna taas oli erinomaisen taitava ruanlaittaja, sen laittamat lintu- ja jänespaistit olivat maanmainioita. Muistan kerrankin, kun Savolassa oli suuret kinkerikestit, joihin luonnollisesti oli kutsuttu kaikki kirkonkylän herrasväki, kun ruustinna sanoi: niin hyvää lintupaistia kun Hanna laittaa ei saa missään, johon kaikki sääntivät. Syötyänsä kiitteli ja syleili herrasväki Hannaa, niinkun hän olisi ollut talonemäntä. Ja emäntä Hanna oli ei nimeltä vaan näöltä ja teolta. Puhtaassa piika-asussansa esiintyi hän kuin ruhtinatar kaikkein muiden rinnalla. Niinä kolmena vuotena, kun hän oli Savolassa emäntäpiikana, muuttui talo melkeen tuntemattomaksi puhtaudessa ja järjestyksessä. Sitä kyllä kaikki ihmettelivät ihmettelemälläkin, minkätähden Hanna oli ottanut Lassin mieheksensä, ehkä hällä oli tarjona hyviäkin kosioita.
"Savolan isäntä oli kerran leikillään sanonut: Hanna, kun tulet naimisiin, niin annan sulle Rauhaniemen torpan, se on hyvin kaunis paikka, kuten itse monta kertaa olet sanonut, siinä on sievät pelto- ja niittytilukset, kolmisen lehmää ja hevosen siinä voipi pitää ja asuinhuoneet hyvässä kunnossa, vaikei siinä nykyjään ole asukasta. Rauhaniemi! — ah kuinka se on minulle sopiva — Rauhaniemi, ah! — tuhansia kiitoksia! — oli Hanna sanonut riemumielissänsä.
"Hanna oli kerran iloissansa leikitellen sanonut koko talonväen kuullen: 'Minusta ehkä tulee Rauhaniemen emäntä, saati vaan saan miehen — isäntä on luvannut'.
"'Olen kyllä luvannut ja se lupa pitää', lausui isäntä, myös koko talon väen kuullen.
"Lassikin oli jo aikoja sitte hartaudella toivonut pääsevänsä Savolan torppariksi Rauhaniemeen, mutta kun nyt kuuli miten hänen hellin toivonsa sai niin odottamattoman kuperkeikan, tunsi hän niinkuin olisi saanut kuolinpiston sydämeensä. 'Voi, voi jos oisin parempi, niin … mutta enhän sitä uskalla kuiskata omaankaan korvaani, sen vähemmin Hannalle', oli Lassi vaikeroinut itseksensä.
"Eräänä päivänä, kun Lassi kohtasi Hannan kahdenkesken, sanoi Lassi:
"'Kyllä minä tuon teille lintuja ja jäneksiä sitte kun tulette
Rauhaniemen emännäksi'.
"'Tuopiko Lassi? sepä on oikein siivosti'.