"Mustalainen sinulle papiksi, petturi, koira sinulle papiksi!"
"Kuinka armoton olet Olli!" vaikeroi Jussi.
"Armoton, niin, sinä olit armollinen, kun ensin antauduit vihollisen oppaaksi, sitten, kun vihollinen sai tappion, ryömit salamurha-aikeessa pensaitten suojassa ja ammuit mitään pahaa aavistamattoman rehellisen sotilaan ja kun se salamurhatyösi ei onnistunut, kun murhaesineesi jäi vielä henkiin, kun hän kannettiin tähän taloon hoidettavaksi, niin väjyit ikkunain takana, aikeessa päättää kurja konna tekosi, jossa ehkä olisit onnistunutkin, jollen minä, joka koko ajan pidin vehkeitäsi silmällä, viimeisessä silmänräpäyksessä olisi antanut kolahuksen koira-koipeesi, josta saastanen veresi nyt vuotaa. Koira sulle papiksi!" saarnasi Olli.
"Ammuitpa sinäkin minua salapaikasta", väitti Jussi.
"Ammuin kyllä. Salapaikasta sen tähden kun tiedän, että olet kurja tarkka-ampuja ja olisit voinut ampua minun kuoliaaksi. Kuka sitte olisi pelastanut murhaesineesi hengen? Muuten olisin voinut samalla ampua sinut kuoliaaksi, vaan sitä en tahtonut, sillä sinun raiskahenkesi ei ansaitse kunnollista pyssynluotia. Ei, köysi kurjaan kaulaasi! — sekään ei parempi kuin pajunen taakkavitsan silmukka. Vitsapaarilla kannettakoon raatosi suolle vaivaismännyn juurelle ja ripustettakoon siihen koetteeksi, jos korpeille kelpaa saastanen lihasi. Riippukoon siellä repo-raatosi itsellesi ylennykseksi ja pelvoksi muille pettureille!"
Kauhusta kalpein kasvoin kuunteli väki Ollin hartaita manauksia.
Vihdoin sanoi välskäri:
"Katsotaanpa sairaan haavaa!"
Haava paljastettiin. Luoti oli käynyt polviniveesen.
"Ohoo, kylläpä sattui pahaan paikkaan. Sääri täytyy leikata polven päältä."
"Voi, voi, voi, menkää noutamaan pappia", vaikeroi Jussi.