"Tuleeko Risto huomenna?" kysyi taas Anna.
"Ei taida kerjetä vielä huomenna, mutta kyllä se tulee, älä epäile
Anna!"
"Onko Risto ollut tuossa tappelussa, kun noin paljon vihollisia on kaatunut — oi hirmuista!" huusi Anna.
"Ei Risto ole ollut tässä tappelussa", vastasi Olli.
"Vihollisetko ovat polttaneet kartanon?"
"Viholliset polttivat, mutta saivatkin ansaitun palkkansa, siinä makaavat nyt kaikki kuoliana", vastasi Olli.
"Voi kauhioita ihmisiä! — mitähän Risto, isä ja äiti sanovat kun saavat tietää tämän hävityksen. Mistä saamme senlaisen kodin nyt? — Mutta kyllä Risto laittaa kun hän tulee — isällä kyllä on rahaa, että saamme uuden kartanon — sen teemme vielä paremman kun entinen oli — kun vaan Risto nyt tulisi heti. Hyvä oli toki, että isä sai rahansa pelastetuksi — kun vaan Risto tulee, niin on tässäkin onnettomuudessa kaikki hyvin! Vanhempani varmaan ovat jo Korpisilla, olisit nähnyt mitä kyytiä hevoset juoksivat raskaine kuorminensa missä vaan oli tasaista maata — järvissäkin on jo vahva jää ja suot kantavat hyvin. Näätämäestä palausin minä takasin kun olin niin levoton teistä — koskahan Risto tulee, odotammeko häntä ennenkun lähdemme täältä?" lirisi Anna, arvaamatta Ollin hirmuisia tuskia. "Emme jää tänne odottamaan Ristoa, kyllä hän tulee jälistä kun joutuu. Lähdemme nyt ensin etsimään miesten kummituksia ladossa". Miehet selittivät etteivät he tahdo mennä sisälle latoon, vaan kyllä pitävät vahtia ulkopuolella. Olli käveli nyt etupäässä ja muut miehet perässä. Annakin oli liittynyt joukkoon, sillä hän nyt kammoi yksinäisyyttä enemmän kuin äsken, jolloin luuli kenenkään näkemättä olevansa kuolleitten joukossa etsimässä rakastettuansa, kuten "Torpan tyttö". Olli seisattui ladon ovelle kuuntelemaan ja kuulikin heikkoja valituksia sekä Ollille ymmärtämättömiä sanoja: "'pomilujtesj!' ja 'Warmhertigkeit!' — ('Armoa') ei se ole mikään kummitus, vaan joku haavoitettu vihollinen, joka ennen meitä on vetäytynyt latoon ja kätkeynyt heiniin", sanoi Olli tovereillensa.
"Antaa katalalle keihäänpiston, niin pääsee vaivoistaan", sanoi joku miehistä!
"Hyi, Kallon Matti, kuinka julma sinä olet! — sitä ei saa tehdä!" huusi Anna.
"Annalla on oikeen, se olisi tunnottomasti murhata kuoleva sairas, joka ei voi puolustaa itseänsä", sanoi Olli.